Cujo kertoo pitkäveteisesti vesikauhuisen koiran tarinan
King, Stephen, Cujo, s. 374, Book Studio 1992 Olen lukenut yli 30 Stephen Kingin kirjaa, ja yleensä kirjailija onnistuu taikomaan yksinkertaisista lähtökohdista vangitsevan henkilöhahmoihin keskittyvän tarinan. Cujo ei valitettavasti kuulu niihin. Tarina vesikauhuun sairastuvasta melkein satakiloisesta bernhardilaiskoirasta kuulostaa juuri sellaiselta, jossa Kingin voisi kuvitella olevan parhaimmillaan. Näin ei kuitenkaan ole, koska se päätarina ei (kirjaimellisesti) oikein liiku mihinkään, ja taustalla kulkevat ihmiskohtalot eivät nekään ole kovin kiinnostavia. Camberin perheen isä Joe pitää autotallissaan korjaamoa, joka sijaitsee umpikujan päässä. Näin ollen vieraaksi ei eksy vahingossa. Cambereilla on lempeä koira nimeltä Cujo, jonka kuonoa vesikauhuinen lepakko raapaisee. Myöhemmin temppuilevaa autoaan korjattavaksi tuo Donna Trenton pienen poikansa kanssa. Kaksikko juuttuu suuren koiran ahdistamana autoon useiksi vuorokausiksi. Ja siinäpä se sitten onkin. Taustalla tapahtuu t