Posts

Showing posts with the label syyllisyys

He selvisivät sodasta on pätevä tietokirja, mutta lipsuu ajoittain liiaksi fiilistelyn ja muisteloiden puolelle

Image
Kirves, Jenni, He selvisivät sodasta, s. 285, WSOY 2024 Tavallisesti toisen maailmansodan aikaan sijoittuvat dokumentit, haastattelut ja sen sellaiset päättyvät siihen, kun rauha koittaa. Mutta kun hieman pidemmälle ajattelee niin muistaa, että sodasta selviämisen jälkeen on selvittävä myös rauhasta. Tämän vuoksi oma sotakirjani ei päättynyt rauhaan, vaan tein lyhyesti selkoa myös siitä, miten päähenkilön muu elämä sujui sodan jälkeen. He selvisivät sodasta on teos, joka paneutuu juurikin niihin keinoihin, joilla sodasta selvinneet selvisivät myös rauhasta. Käytetty keinovalikoima on sellainen, että siitä on hyötyä kenelle tahansa trauman kokeneelle. Jo siksikin lukeminen on suositeltavaa, vaikka ei muuten olisi kiinnostunut käsitellystä aikajaksosta. Yhteinen teema sodasta selvinneille oli se, että kaikkien oli tehtävä työtä päästäkseen niin sanotusti sinuiksi kokemuksiensa kanssa. Kukaan ei tullut takaisin samanlaisena kuin lähti. Toisaalta moni onnistui ajan kanssa löytämään sodas...

Wehrmacht kertoo saksalaisen tutkijan sanoin Hitlerin armeijan taipaleen

Image
Knopp, Guido, Wehrmacht – Hitlerin armeija, s. 350, Ajatus Kirjat 2009 Adolf Hitlerin (1889-1945) valtakauden aikaisen Saksan historia tuntuu olevan sellainen kansallinen haava, että se vaivaa vieläkin saksalaisia itseään. Tällainen mielikuva jää, kun lukee professori Guido Knoppin (1948-) kirjan Wehrmacht – Hitlerin armeija . Se käy nimensä mukaisesti läpi sen ajanjakson, jolloin Saksan armeijasta tuli Hitlerin tahdon toteuttaja, kun se valtasi suunnilleen koko Euroopan, ja lopulta tuhottiin keväällä 1945. Olen lukenut toisesta maailmansodasta enimmäkseen muiden kuin saksalaisten kirjoittamia teoksia. Tämä lähinnä siksi, etten osaa saksaa, ja muitakin kirjoja on ollut saatavilla. Knoppin teos vuodelta 2007 nojaa kuitenkin yksinomaan saksalaisten omiin lähteisiin, ja on saksalaisen professorin kirjoittama. Lisäksi mukana on runsaasti kirjoitushetkellä hengissä olleiden saksalaisten sotilaiden haastatteluja. Tämä kaikki luo kirjalle aivan omanlaisensa tunnelman, jota eivät muiden sota...