Kirjain keskellä

 Olen vuosien kuluessa lukenut paljon. Pyrin lukemaan samaan aikaan kahta kirjaa, joista toinen on fiktiota, ja toinen sitten tietokirja. Aiheet olen valinnut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ihan vain sen perusteella, mikä itseäni on sattunut kulloinkin kiinnostamaan. Listaan kymmenen kaikkien aikojen vaikuttavinta kirjaa. Kaikki valitut ovat tehneet jollakin tavalla suuren vaikutuksen juuri minuun. Vastaavan listauksen tietokirjoista olen tehnyt jo aiemmin . 10. Rowling, J.K., Harry Potter, Bloomsbury 1997-2007 Brittikirjailija J.K. Rowling (1965-) nousi maailmanmaineeseen romaanisarjallaan nuoresta orpopojasta Harry Potter, joka saa 11-vuotiaana kuulla olevansa velho. Ajallisesti tarina alkaa 1990-luvun alusta, ja päättyy hieman ennen vuosituhannen vaihdetta. Toisin sanoen jo kirjoitusajankohtana kyse oli lähimenneisyydestä.  Kirjat sisältävät nykyaikaa ajatellen suorastaan tulenarkoja ja hyvinkin perinteisiä vastakkainasetteluja. Rowlingin luomassa maailmassa ihmiset ...

  Rajala, Panu, Unio mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset, s. 832, 2. painos, WSOY 2008 Panu Rajalan mittava elämäkerta Mika Waltarista (1908-1979) on juuri sellainen kuin miltä kirja ulospäin näyttää: perusteellinen ja hidastempoinen. Asiat käydään läpi loogisessa järjestyksessä lukuisien kuvien kera. Milloinkaan ei jää sellaista vaikutelmaa, että kirjoittajalla olisi kiire johonkin. Rajalan tapa kirjoittaa on suurimmaksi osaksi selkeä, mutta ajoittain mennään tarpeettoman hienostelun puolelle. Mukana on joukko anglismeja, joilla on kai tarkoitus luoda sivistynyt vaikutelma. Tällainen on tarpeetonta, sillä käsittelyn perusteellisuus yhdessä muun kielenkäytön kanssa on riittävä tae sivistyneisyydestä. Lisäksi kaikille käytetyille anglismeille olisi ollut olemassa yksinkertainen suomenkielinen vastine. Hidas ja raportoiva tyyli on hyvä valinta sikäli, että lukija pysyy näin aina selvillä siitä, mistä kulloinkin on kyse. Nopeasti lukeminen lienee mahdotonta, ja sanoma on otetta...

  Waltari, Mika, Sinuhe egyptiläinen, s. 786, 56. painos, WSOY 2008 Mika Waltarin (1908-1979) Sinuhe egyptiläinen päätyi luettavakseni jouluna 1994. Löysin paikallisesta antikvariaatista ensimmäisen painoksen vuodelta 1945 hintaan 80 markkaa, mikä oli iso raha siinä iässä. Kyseinen kappale on edelleen hyllyssäni, mutta toista lukukertaa varten valitsin tuoreemman painoksen ihan muuten vain. Waltari kirjoitti Sinuhen kolmessa kuukaudessa ilman apumuistiinpanoja. Ajoittain tämä myös näkyy huomattavan pitkissä lauseissa ja ennen kaikkea mittavissa monologeissa. Tyyli matkii antiikin ajan tapaa kirjoittaa historiaa, ja jostain syystä tekstissä on omanlaisensa saarnaava nuotti. Tähän tottuminen vie aikansa, koska sellaista harvemmin tulee lukeneeksi. Asiasisältö osoittaa Waltarin huimaavan hyvän muistin, ja toisaalta kahden vuosikymmenen mittaisen Egyptiin kohdistuvan harrastuneisuuden tulokset. Niin hyvä kuin romaani onkin, olisi käsikirjoitusta voinut sieltä sun täältä hieman siisti...

 Olen jo pitkään ja monesta eri paikasta kuullut painotettavan sitä, kuinka tärkeää on saada kirjan aloitus vetäväksi ja onnistuneeksi. Olen samaa mieltä sikäli, että ensimmäisten sivujen tulee ehdottomasti kaapata lukijan huomio, tai muuten kirja uhkaa jäädä lukematta. Sen sijaan olen osittain eri mieltä siitä, että ensimmäiset 2-3 lausetta olisivat ensiarvoisen tärkeitä. Hieno juttu tietysti, jos ovat, mutta välttämätöntä se ei ole. En itse asiassa edes muista kovinkaan monen kirjan aloitusta, vaikka lukemieni kirjojen tarinoita noin yleisesti muistan paljonkin. Kolme aloitusta on jäänyt mieleen, kun oikein pinnistelin muistiani. ”Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.” Näin alkaa Stephen Kingin moniosaisen romaanisarjan Musta torni ensimmäinen osa Revolverimies. Aloitus on täydellinen. Se tiivistää yhteen lauseeseen paljon tärkeää tietoa tulevasta. Ensin selviää tarinan pahis (”mustiin puettu mies”), sitten kerrotaan tapahtumapaikk...