Posts

Showing posts with the label hollywood

Yhdysvaltain historian kokoava Tähtilipun maa sisältää paljon tietoa, mutta ei erityisemmin säväytä

Image
Henriksson, Markku, Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia, s. 944, Tammi 2021 Markku Henrikssonin tiiliskivikirja Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia on osuvasti nimetty, sillä juurikin ”jenkkien” historia käydään teoksessa läpi. Esihistoriasta aloitetaan, ja lopulta päästään vuoden 2020 loppuun. Leijonanosa sivuista käytetään aikajaksoon, joka alkaa 1700-luvun lopusta päättyen nykyaikaan. Hollywoodin elokuvia katsoneille ja ylipäänsä kotimaisia uutisia seuranneille lukukokemus on enemmänkin jo hankittujen tietojen syventämistä ja monipuolistamista eikä niinkään kokonaan uusien asioiden oppimista. Suomeen verrattuna esimerkiksi suhtautuminen rahaan, omaan ja kanssaihmisten rotuun uskonnosta puhumattakaan ovat kaikki asioita, jotka ovat Yhdysvalloissa selvästi korostuneempia. Ymmärrettävästi painopiste on ennen kaikkea Yhdysvaltain käymissä sodissa, ja loppua kohti myös presidentinvaaleissa. Kirjailija hahmottaa Yhdysvaltain historian varsin selvästi ennen kaikkea kunk...