Posts

Showing posts with the label politiikka

Dyynin lapset on väärällään hovipolitiikkaa ja päänsisäisiä kamppailuja

Image
Herbert, Frank, Dyynin lapset, s. 586, WSOY 2023 Frank Herbertin (1920-1986) Dyyni julkaistiin alun perin englanniksi 1965, ja suomeksi kolmessa osassa ( Dyyni , Muad'Dib ja Profeetta ) vuosina 1982-1983. Nykyisin teos on onneksi saatavilla lähinnä yhtenä niteenä. Olen jo aiemmin ajatukseni Dyynistä kertonut . Kyseessä on hyvin tiivistetysti sanottuna tarina Paul Atreidesin noususta aavikkoplaneetta Arrakisin hallitsijaksi. Jatko-osa Dyynin messias julkaistiin englanniksi 1969, ja suomeksi vuonna 1987. Laitosta korjattiin 2023, ja juuri tämän korjatun version arvioin jo aiemmin . Mainitsin tuolloin odottavani innolla, että pääsen lukemaan sarjan seuraavaa osaa Dyynin lapset . Tämä kolmas kirja julkaistiin englanniksi 1976, ja suomennettuna vuonna 2023. On myönnettävä, että lukukokemus osoittautui pahaksi pettymykseksi. Dyynin lapset jatkaa siitä, mihin Dyynin messias lopetti. Ja kuten nimestä voi arvata, pääosassa ovat ennen kaikkea Paul Atreidesin lapset Leto ja Ghanima. Mukan...

Dyynin messias on välipysäkki siirryttäessä suuren tarinan seuraavaan vaiheeseen

Image
  Herbert, Frank, Dyynin messias, s. 327, WSOY 2023 Frank Herbertin (1920-1986) Dyyni julkaistiin alun perin englanniksi 1965, ja suomeksi kolmessa osassa ( Dyyni , Muad'Dib ja Profeetta ) vuosina 1982-1983. Nykyisin teos on onneksi saatavilla lähinnä yhtenä niteenä. Olen jo aiemmin ajatukseni Dyynistä kertonut . Kyseessä on hyvin tiivistetysti sanottuna tarina Paul Atreidesin noususta aavikkoplaneetta Arrakisin hallitsijaksi. Jatko-osa Dyynin messias julkaistiin englanniksi 1969, ja suomeksi vuonna 1987. Laitosta korjattiin 2023, ja juuri tämän korjatun version luin. Tarina jatkuu melkein täsmälleen siitä, mihin edellinen Dyyni lopetti. Paul Atreidesin nousu hallitsijaksi käynnisti uskonnollisen sodan, jonka seurauksena Arrakis-planeetan alkuasukkaat eli fremenit pääsivät hallitsemaan suurta osaa maailmankaikkeudesta. Tätä massiivista laajentumissotaa ei kuitenkaan käsitellä lyhyttä mainintaa enempää. Varsinainen tarina alkaa siitä, kun Paul Atreides on jo hallinnut 12 vuotta ...

Jari Tervon Myyrä kertoo hyvän tarinan tarpeettoman vaikeasti

Image
  Tervo, Jari, Myyrä, s. 544, 6. painos WSOY 2004 Heti aluksi haluan painottaa sitä, että koen Jari Tervon kielellisesti erittäin lahjakkaaksi. Kun lukiessaan antaa vain itselleen luvan nauttia käytetystä kielestä, on kokemus miellyttävä. Mutta jos miettii sitä kaikkea muuta, mitä romaanilta haluaa, alkavat ongelmat näkyä. Myyrä sijoittuu pääasiassa vuoteen 1978. Pääosassa on Suojelupoliisin etsivä Jura Karhu, joka kolmikymppisenä saa käskyn toimia Presidentin (eli siis Urho Kekkosen ) turvamiehenä. Etsivä Karhu saa tietää, että Presidentti joutui keväällä 1918 Haminan valleilla teloittamaan Urmas Karhun, eli päähenkilön isoisän. Yli 500-sivuiseen romaaniin mahtuu paljon muutakin, mutta tässä on mielestäni se ydin. Henkilöhahmoja on varmasti ainakin kaksi kertaa niin paljon kuin mitä tarinan kertominen vaatisi. Mukana on historiallisia henkilöitä, joita kutsutaan lempinimellä. Heitä ovat ainakin Presidentti, Stepa ja Goebbels. Lisäksi mukana on historiallisia henkilöitä, joille o...

Alkemian historia on nykyaikainen tietokirja

Image
  Norja, Sara, Alkemian historia, s. 353, SKS Kirjat 2023 Sara Norjan Alkemian historia on juuri sitä, mitä se sanookin olevansa. Aiheena on alkemian historia, joka yleensä mielletään nykyisen kemian edeltäjäksi. Näin jossain määrin onkin, mutta Norja osoittaa ansiokkaasti, ettei asia ole niin yksioikoinen. Kirjaa voi suositella sellaisellekin lukijalle, joka ei ole suorittanut luonnontieteistä jonkinlaista tutkintoa. Tietenkin lukijalta vaaditaan yleinen kiinnostus historiaan ja tieteeseen. Norja käy valitut asiat läpi johdonmukaisesti ja pääosin aikajärjestyksessä. Luvut on jaettu perustellusti, ja jokainen osuus on oma lyhyt kokonaisuutensa. Tämä tekee lukukokemuksesta selkeän ja helpon. Ongelmani ei siis ole asiasisällössä tai sen esitystavassa. Teksti on kirjoitettu opettajamaisella eli eräänlaisella luennoivalla nuotilla. Tästä en pidä, sillä se luo mielikuvan opettajan valvovan silmän alla olemisesta koulussa. Lisäksi Norjalla on erikoinen ja toistuva tapa aloittaa uusi ka...

Yhdysvaltain historian kokoava Tähtilipun maa sisältää paljon tietoa, mutta ei erityisemmin säväytä

Image
Henriksson, Markku, Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia, s. 944, Tammi 2021 Markku Henrikssonin tiiliskivikirja Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia on osuvasti nimetty, sillä juurikin ”jenkkien” historia käydään teoksessa läpi. Esihistoriasta aloitetaan, ja lopulta päästään vuoden 2020 loppuun. Leijonanosa sivuista käytetään aikajaksoon, joka alkaa 1700-luvun lopusta päättyen nykyaikaan. Hollywoodin elokuvia katsoneille ja ylipäänsä kotimaisia uutisia seuranneille lukukokemus on enemmänkin jo hankittujen tietojen syventämistä ja monipuolistamista eikä niinkään kokonaan uusien asioiden oppimista. Suomeen verrattuna esimerkiksi suhtautuminen rahaan, omaan ja kanssaihmisten rotuun uskonnosta puhumattakaan ovat kaikki asioita, jotka ovat Yhdysvalloissa selvästi korostuneempia. Ymmärrettävästi painopiste on ennen kaikkea Yhdysvaltain käymissä sodissa, ja loppua kohti myös presidentinvaaleissa. Kirjailija hahmottaa Yhdysvaltain historian varsin selvästi ennen kaikkea kunk...