Kirjain keskellä

Ylönen, Ritva, Kalle Päätalo – kirjailijan elämä, s. 490, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017 Kalle Päätalo (1919-2000) on minulle, tai siis oli ennen elämäkerran lukemista, varsin hämärä hahmo. Tunsin tarinat isoäidistäni, joka kantoi puolisolleen (eli isoisälleni) Päätalon kirjoja luettavaksi. Tiesin nimeltä 26-osaisen omaelämäkerrallisen Iijoki-sarjan. Tiesin Mika Waltarin (1908-1979) innoittaneen suuresti Päätaloa kirjailijaksi ryhtymisessä. Ja sen tiesin, ettei ”kukaan” enää lukenut Päätaloa. Viimeinen lause tuntuu pitävän paikkansa edelleen, sillä Päätalon tuotanto näyttää jääneen lähinnä vanhempieni ja isovanhempieni lukemistoksi, kun taas minun sukupolveni ei tunnu siihen juurikaan syventyneen. Ritva Ylösen kirjoittama elämäkerta etenee rauhallisella otteella alusta loppuun, ja aivan lopuksi varataan vielä tilaa Päätalon tuotannon vaikutuksien pohtimiselle. Ylönen luonnehtii Päätalon jokavuotista uutta kirjaa neljännesvuosisadan ajan pysyväksi ja turvalliseksi asiaksi aikan...

 Olen vuosien kuluessa lukenut paljon. Pyrin lukemaan samaan aikaan kahta kirjaa, joista toinen on fiktiota, ja toinen sitten tietokirja. Aiheet olen valinnut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ihan vain sen perusteella, mikä itseäni on sattunut kulloinkin kiinnostamaan. Listaan kymmenen kaikkien aikojen vaikuttavinta tietokirjaa. Kaikki valitut ovat tehneet jollakin tavalla suuren vaikutuksen juuri minuun. 10. Pegler, Martin, Out of Nowhere - A History of the Military Sniper, s. 352, Osprey Publishing 2004 2000-luvun alussa palasin yliopistoon, jossa opiskelemisen asevelvollisuus oli keskeyttänyt. Perehdyin innokkaasti hyvin monenlaisiin aiheisiin, ja lisää luin vielä vapaa-ajallakin. Yksi tällainen erikoisempi tutkimuskohde oli tarkka-ampujatoiminta, johon perehdyin vapaaehtoisissa harjoituksissa reserviläisenäkin. Ei minusta koskaan ”snaipperia” Suomen armeijaan tullut, mutta paljon opin omaksi ilokseni. Martin Peglerin teos Out of Nowhere kertaa kauaksi ampuvan erikoismiehe...

  Rajala, Panu, Unio mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset, s. 832, 2. painos, WSOY 2008 Panu Rajalan mittava elämäkerta Mika Waltarista (1908-1979) on juuri sellainen kuin miltä kirja ulospäin näyttää: perusteellinen ja hidastempoinen. Asiat käydään läpi loogisessa järjestyksessä lukuisien kuvien kera. Milloinkaan ei jää sellaista vaikutelmaa, että kirjoittajalla olisi kiire johonkin. Rajalan tapa kirjoittaa on suurimmaksi osaksi selkeä, mutta ajoittain mennään tarpeettoman hienostelun puolelle. Mukana on joukko anglismeja, joilla on kai tarkoitus luoda sivistynyt vaikutelma. Tällainen on tarpeetonta, sillä käsittelyn perusteellisuus yhdessä muun kielenkäytön kanssa on riittävä tae sivistyneisyydestä. Lisäksi kaikille käytetyille anglismeille olisi ollut olemassa yksinkertainen suomenkielinen vastine. Hidas ja raportoiva tyyli on hyvä valinta sikäli, että lukija pysyy näin aina selvillä siitä, mistä kulloinkin on kyse. Nopeasti lukeminen lienee mahdotonta, ja sanoma on otetta...

  Waltari, Mika, Feliks onnellinen, s. 213, 7. painos, WSOY 1959 Mika Waltarin (1908-1979) Feliks onnellinen on ilmeisesti Turkuun sijoittuva romaani, joka käsittelee ruohonjuuritason uskonnollisia kysymyksiä monesta eri näkökulmasta. Tapahtumat sijoittuvat muutaman päivän ajalle ”nykyaikaan” eli 1950-luvun lopulle. Teos on nopeasti ja helposti luettava, mutta mitään vaikutusta se ei onnistu tekemään. Toimistovirkailija Feliks Tienhaara on toimistovirkailija, joka on mielen järkkymisen seurauksena viettänyt aikaa mielisairaalassa. Uskonnollinen hätä saa hänet tarjoamaan joka päivä evankeliumia yhdelle satunnaiselle ihmiselle. Eräänä päivänä kadulla vaeltaessaan hän kohtaa vanhan tuttavansa professori Erkki Järvenpään, ja teologiset keskustelut äityvät aivan uudelle tasolle. Kuvioon liittyvät aikaa myöten omalla tavallaan myös insinööri Marttinen ja hotellin aulassa kohdattava kirkkoherra. Jokaisen keskeisen henkilöhahmon eksistentialistisia ajatuksia ruoditaan pitkään ja hartaast...

  Waltari, Mika, Sinuhe egyptiläinen, s. 786, 56. painos, WSOY 2008 Mika Waltarin (1908-1979) Sinuhe egyptiläinen päätyi luettavakseni jouluna 1994. Löysin paikallisesta antikvariaatista ensimmäisen painoksen vuodelta 1945 hintaan 80 markkaa, mikä oli iso raha siinä iässä. Kyseinen kappale on edelleen hyllyssäni, mutta toista lukukertaa varten valitsin tuoreemman painoksen ihan muuten vain. Waltari kirjoitti Sinuhen kolmessa kuukaudessa ilman apumuistiinpanoja. Ajoittain tämä myös näkyy huomattavan pitkissä lauseissa ja ennen kaikkea mittavissa monologeissa. Tyyli matkii antiikin ajan tapaa kirjoittaa historiaa, ja jostain syystä tekstissä on omanlaisensa saarnaava nuotti. Tähän tottuminen vie aikansa, koska sellaista harvemmin tulee lukeneeksi. Asiasisältö osoittaa Waltarin huimaavan hyvän muistin, ja toisaalta kahden vuosikymmenen mittaisen Egyptiin kohdistuvan harrastuneisuuden tulokset. Niin hyvä kuin romaani onkin, olisi käsikirjoitusta voinut sieltä sun täältä hieman siisti...

 Waltari, Mika, Aiotko kirjailijaksi? Tuttavallista keskustelua kaikesta siitä, mitä nuoren kirjailijan tulee tietää, s. 216, 2. painos, WSOY 1994 Mika Waltari (1908-1979) julkaisi vuonna 1935 eräänlaisena nopeana välityönä oppaan Aiotko kirjailijaksi? , jossa nimensä mukaisesti opastetaan kirjailijoiksi aikovia. Kirja sisältää niin vakavia varoituksia kuin hyödyllisiä ohjeitakin. Nykylukijalle teoksesta on hyötyä enää vain valikoiduin osin, sillä kustannusmaailma on muuttunut varsin perusteellisesti vajaassa 90 vuodessa. Kaikesta päätellen kirjailijan ammatti oli jo vuonna 1935 hyvinkin epävarma ja epäkiitollinen puhumattakaan siitä, ettei sellaiseksi tulla mitään selvää urapolkua pitkin. Tästä syystä Waltarin pieni teos puolustaa paikkaansa nykyäänkin. Suosittelen kuitenkin lukemaan teoksen ennen kaikkea alusta ja lopusta. Keskivaiheilla paneudutaan runon, novellin, romaanin, lehtikirjoittelun sun muun sen sellaisen syvimpään olemukseen unohtamatta kustannusalan vallitsevia korv...

 Olen jo pitkään ja monesta eri paikasta kuullut painotettavan sitä, kuinka tärkeää on saada kirjan aloitus vetäväksi ja onnistuneeksi. Olen samaa mieltä sikäli, että ensimmäisten sivujen tulee ehdottomasti kaapata lukijan huomio, tai muuten kirja uhkaa jäädä lukematta. Sen sijaan olen osittain eri mieltä siitä, että ensimmäiset 2-3 lausetta olisivat ensiarvoisen tärkeitä. Hieno juttu tietysti, jos ovat, mutta välttämätöntä se ei ole. En itse asiassa edes muista kovinkaan monen kirjan aloitusta, vaikka lukemieni kirjojen tarinoita noin yleisesti muistan paljonkin. Kolme aloitusta on jäänyt mieleen, kun oikein pinnistelin muistiani. ”Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.” Näin alkaa Stephen Kingin moniosaisen romaanisarjan Musta torni ensimmäinen osa Revolverimies. Aloitus on täydellinen. Se tiivistää yhteen lauseeseen paljon tärkeää tietoa tulevasta. Ensin selviää tarinan pahis (”mustiin puettu mies”), sitten kerrotaan tapahtumapaikk...