Cujo kertoo pitkäveteisesti vesikauhuisen koiran tarinan

June 04, 2023

King, Stephen, Cujo, s. 374, Book Studio 1992

Olen lukenut yli 30 Stephen Kingin kirjaa, ja yleensä kirjailija onnistuu taikomaan yksinkertaisista lähtökohdista vangitsevan henkilöhahmoihin keskittyvän tarinan. Cujo ei valitettavasti kuulu niihin. Tarina vesikauhuun sairastuvasta melkein satakiloisesta bernhardilaiskoirasta kuulostaa juuri sellaiselta, jossa Kingin voisi kuvitella olevan parhaimmillaan. Näin ei kuitenkaan ole, koska se päätarina ei (kirjaimellisesti) oikein liiku mihinkään, ja taustalla kulkevat ihmiskohtalot eivät nekään ole kovin kiinnostavia.

Camberin perheen isä Joe pitää autotallissaan korjaamoa, joka sijaitsee umpikujan päässä. Näin ollen vieraaksi ei eksy vahingossa. Cambereilla on lempeä koira nimeltä Cujo, jonka kuonoa vesikauhuinen lepakko raapaisee. Myöhemmin temppuilevaa autoaan korjattavaksi tuo Donna Trenton pienen poikansa kanssa. Kaksikko juuttuu suuren koiran ahdistamana autoon useiksi vuorokausiksi. Ja siinäpä se sitten onkin. Taustalla tapahtuu toki paljon muutakin, kuten avioliiton ulkopuolisista suhteista kiinni jäämistä, mustasukkaisen rakastajan suorittamaa vandalismia, alkoholismia ja perheväkivaltaa, toisen maailmansodan veteraanin kokemia traumoja ja niin edelleen. Mikään ei silti tee tyhjäksi sitä, että ydintarina vesikauhuisesta koirasta on yllättäen tylsä, eikä yksikään sivujuonne kiinnosta sen enempää.

Tarinassa ei jostain syystä ole lukujakoa. Näkökulman ja tilanteen vaihtumisen huomaa vain suuremmasta välistä kahden toisiaan seuraavan kappaleen välissä. Kyse on selvästi valitusta tyylikeinosta, mutta sen tarkoitusta en ymmärrä. Toinen ikävä puoli on, että liian monta kertaa King juuttuu kuvailemaan sivukaupalla jotain sellaista asiaa, joka ei lopulta kuljeta juonta lainkaan eteenpäin. Väistämättä jää vaikutelma, että jos kaikki lillukanvarret olisi jättänyt pois, olisi Cujosta muodostunut viiltävä ja tiivis novelli.

Kingin teosten käännökset ovat vaihtelevaa laatua riippuen siitä, kuka on toiminut kääntäjänä. Reijo Kalvas tekee kirjallisesta näkökulmasta ihan hyvää työtä, mutta jotkut amerikkalaiset sanonnat on käännetty sellaisinaan suomeksi, jolloin ne kuulostavat kömpelöiltä ja tilanteeseen sopimattomilta. Olen lukenut paljon huonompiakin Kingin teosten käännöksiä, joten siinä mielessä Cujo on riittävän hyvä lukukokemus suomeksi.

Stephen Kingin tuotannon faneille Cujo on osa yleissivistystä, mutta jos kirjailijan työt eivät ole ennestään tuttuja, ei Cujosta kannata aloittaa.