Posts

Showing posts with the label helluntai

Miksi erosin helluntaiseurakunnasta on tekstinä edelleen puhutteleva

Image
Klikkaa tästä työ auki PDF-tiedostona: Miksi erosin helluntaiseurakunnasta? Olin Tampereen helluntaiseurakunnan jäsen 1998-2005. Syksyllä 1999 siirryin kuitenkin opiskelujen perässä Jyväskylään, ja aloin käydä siellä paikallisessa helluntaiseurakunnassa. Lopulta syksyllä 2005 erosin ennen kaikkea Jyväskylän helluntaiseurakunnasta, vaikka virallisesti kuuluin kaiken aikaa Tampereen helluntaiseurakuntaan. Yksi jos toinenkin tuttava ja seurakuntalainen kyseli minulta eroamiseni syitä. Siksi päätin koota ajatukseni yhteen, ja näin syntyi 11-sivuinen essee Miksi erosin helluntaiseurakunnasta? Sanoin jo tuolloin joulukuussa 2005 heti aluksi, etten väitä oman näkemykseni olevan tyhjentävä totuus siitä, miten asiat ovat. Nyt 20 vuotta myöhemmin voinen lisätä mukaan huomion siitä, etten tietenkään väitä tekstini olevan edustava otos siitä, millaisella tolalla asiat noin yleensä Suomen helluntailiikkeessä ovat. Kyseessä on nimensä mukaisesti (ainakin omasta mielestäni) kattava vastaus siihen, m...

Kristinuskon rationaalisuus on muisto tärkeästä elämänvaiheesta

Image
 Klikkaa tästä työ auki PDF-tiedostona: Kristinuskon rationaalisuus . 2000-luvun alkupuolisko oli minulle tärkeää aikaa ennen kaikkea henkisen kasvun kannalta. Aloitin luonnontieteen opintoni Jyväskylän yliopistossa syksyllä 1999. Uusi vuosituhat alkoi poikkeuksellisissa merkeissä, sillä aloitin tammikuussa varusmiespalveluksen suorittamisen. Kun sitten aikanaan palasin takaisin yliopistoon, alkoi sellainen tiedon imeminen, ettei moista ole tapahtunut ennen tai jälkeen. En edes halua tietää, miten paljon vietin aikaa yliopiston eri kirjastoissa ja arkistoissa. Sen muistan, että luin tavallisesti kolmea kirjaa yhtä aikaa, ja tähän toki normaalit tenttikirjat vielä päälle. Olin liittynyt vuonna 1998 Tampereen helluntaiseurakuntaan, ja Jyväskylässä kävin aktiivisesti niin sanotuissa opiskelijailloissa paikallisessa seurakunnassa. Näitä iltamia pidettiin muistaakseni keskiviikkoisin, eli opiskelijoiden perinteisenä bilepäivänä. Tarkoituksena oli mitä ilmeisimmin tarjota vaihtoehto kris...