Posts

Showing posts with the label orwell

Kokemuslukijat, uhka vai mahdollisuus?

Image
Kokemuslukijalla tarkoitetaan ulkopuolista toimijaa, joka lukee käsikirjoituksen antaen palautetta tekstin käsittelemistä teemoista. Kokemuslukijalla on nimensä mukaisesti joko kokemusta tai asiantuntemusta käsikirjoituksen aiheista. Kokemuslukijaksi ei kuitenkaan mielletä esimerkiksi astronomia kommentoimassa tähtitiedettä käsittelevää käsikirjoitusta, vaan kyse on tavallisesti tietynlaiseen vähemmistöön kuulumisesta esimerkiksi etnisen taustan, vakaumuksen tai jonkin muun erityispiirteen vuoksi. Kokemuslukijan ajatus on hyvä, jos tavoitteena on parantaa käsikirjoituksen todentuntuisuutta ja edustavuutta. Noin käytännössä kysymys on tekstin saattamisesta vallitsevan ajan ja yhteiskunnan normien mukaiseksi. Tämän lasken kuitenkin kuuluvaksi perinteisen taustatutkimuksen piiriin, joka kirjailijan on tehtävä joka tapauksessa. Rajanvedon ongelma Kokemuslukijoiden suurin ongelma liittyy rajanvetoon. Kenelle annetaan lupa päättää, kuka saa kirjoittaa mistä aiheesta ja milläkin tavalla? Tois...