Posts

Showing posts from July, 2023

Kun kuolema kulki ratsain

Image
Usein kuulee sanottavan, että matka ideasta valmiiksi tuotteeksi on pitkä ja kivinen. Se pitää usein paikkansa. Alkuvuodesta 2020 koronavirus pysäytti suurin piirtein koko maailman. Tämä pakotti ihmiset hidastamaan, ja keksimään itselleen tekemistä kotosalla. Minulla tämä johti siihen havaintoon, ettei lännentarinoita eli ”länkkäreitä” ole Suomessa juuri saatavilla romaanimuodossa. Koko elämänsä villin lännen faniksi tunnustautunut isäni totesi, ettei muista lukeneensa koskaan länkkäriä romaanina, mutta katselleensa senkin edestä elokuvia ja sarjakuvia. Kun kerran länkkäreitä ei romaanina ole juuri julkaistu, miksi en kirjoittaisi sellaista itse? Oman lännentarinani runko syntyi yllättävänkin nopeasti ja kivuttomasti. Tiesin heti, miten tarina päättyy. Tämän jälkeen oli selvää, miten eepokseni alkaa. Loppuajan käytin siihen, miten pääsen alusta loppuun draamallisesti mielenkiintoisella tavalla. Henkilöhahmot sen sijaan elivät omaa elämäänsä koko prosessin ajan. Avainhenkilöt olivat läs