Kirjain keskellä

Ylönen, Ritva, Kalle Päätalo – kirjailijan elämä, s. 490, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017 Kalle Päätalo (1919-2000) on minulle, tai siis oli ennen elämäkerran lukemista, varsin hämärä hahmo. Tunsin tarinat isoäidistäni, joka kantoi puolisolleen (eli isoisälleni) Päätalon kirjoja luettavaksi. Tiesin nimeltä 26-osaisen omaelämäkerrallisen Iijoki-sarjan. Tiesin Mika Waltarin (1908-1979) innoittaneen suuresti Päätaloa kirjailijaksi ryhtymisessä. Ja sen tiesin, ettei ”kukaan” enää lukenut Päätaloa. Viimeinen lause tuntuu pitävän paikkansa edelleen, sillä Päätalon tuotanto näyttää jääneen lähinnä vanhempieni ja isovanhempieni lukemistoksi, kun taas minun sukupolveni ei tunnu siihen juurikaan syventyneen. Ritva Ylösen kirjoittama elämäkerta etenee rauhallisella otteella alusta loppuun, ja aivan lopuksi varataan vielä tilaa Päätalon tuotannon vaikutuksien pohtimiselle. Ylönen luonnehtii Päätalon jokavuotista uutta kirjaa neljännesvuosisadan ajan pysyväksi ja turvalliseksi asiaksi aikan...

  Rajala, Panu, Unio mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset, s. 832, 2. painos, WSOY 2008 Panu Rajalan mittava elämäkerta Mika Waltarista (1908-1979) on juuri sellainen kuin miltä kirja ulospäin näyttää: perusteellinen ja hidastempoinen. Asiat käydään läpi loogisessa järjestyksessä lukuisien kuvien kera. Milloinkaan ei jää sellaista vaikutelmaa, että kirjoittajalla olisi kiire johonkin. Rajalan tapa kirjoittaa on suurimmaksi osaksi selkeä, mutta ajoittain mennään tarpeettoman hienostelun puolelle. Mukana on joukko anglismeja, joilla on kai tarkoitus luoda sivistynyt vaikutelma. Tällainen on tarpeetonta, sillä käsittelyn perusteellisuus yhdessä muun kielenkäytön kanssa on riittävä tae sivistyneisyydestä. Lisäksi kaikille käytetyille anglismeille olisi ollut olemassa yksinkertainen suomenkielinen vastine. Hidas ja raportoiva tyyli on hyvä valinta sikäli, että lukija pysyy näin aina selvillä siitä, mistä kulloinkin on kyse. Nopeasti lukeminen lienee mahdotonta, ja sanoma on otetta...