Posts

Korppien tienhaara on se heikoin noiturin seikkailuista

Image
Sapkowski, Andrzej, Korppien tienhaara, s. 314, WSOY 2025 Hyllyssäni on kaikki Andrzej Sapkowskin noituriromaanit ensipainoksina. Tämä viimeisin Korppien tienhaara on ehdottomasti kaikkein heikoin. Vaikutelmaksi jää, että alkuperäisenä tarkoituksena oli kirjoittaa TV-sarjan kausi, mutta kun se ei toteutunut, tehtiin pieniä muokkauksia, ja teksti julkaistiin romaanina. Nuori Geralt lähtee Kaer Morhenin noiturisiirtolasta maailmalle, ja päätyy vanhan noiturimestari Preston Holtin oppipojaksi tämän tiluksille Rocamoraan. Ajan myötä koittaa tilaisuus harjoittaa omaa ammattia siellä ja täällä, mutta ajoittain palataan silti takaisin sinne, mistä lähdettiin. Kun sitten päästään romaanin loppuun, ei Geralt ole enää aloitteleva noituri, vaan ammattinsa osaava ammattilainen. Teoksella on mittaa varsin vähän, mutta siitä huolimatta erilaisten henkilöhahmojen määrä on jopa tarpeettoman suuri. Loppua kohti en enää ollut aivan varma, mistä yhteydestä juuri tämä hahmo pitäisi muistaa. Suurempi onge...

Woken ahdistava vuosikymmen

Image
Työskentelin Suomen Gamereactorin päätoimittajana alkaen 25. marraskuuta 2016 aina 30. kesäkuuta 2026 saakka, jolloin sivusto automatisoitui. Mennyttä vuosikymmentä on varsinkin länsimaisessa viihteessä leimannut woke ja identiteettipolitiikka. Nämä woke-elementit länsimaisessa viihteessä ovat yleensä merkinneet sitä, että vähemmistöksi katsottujen ihmisryhmien etnisyyttä, elämäntapaa, uskontoa, ruokavaliota, poliittista mielipidettä, sukupuolta (ja sen ei-binääristä määrittelyä), seksuaalista suuntautumista, ruumiinrakennetta tai muuta sellaista lisätään aiempaa enemmän osaksi kerrottavaa tarinaa. Ja voinemme tunnustaa ja tunnistaa myös sen, että vuosikymmenen edetessä näitä elementtejä lisättiin hyvinkin runsaasti viihteeseen. Minulla ei tokikaan ole mitään erilaisten vähemmistöjen oikeuksia vastaan. Samaan aikaan en myöskään koe teemaa niin mielenkiintoiseksi, että haluaisin pohtia sitä ”aina”, kun katson elokuvaa, tai pelaan videopeliä. ALKUPISTE Katson viihteen woken ja identiteet...

Patience kertoo siitä, kun tavallinen ihminen jää henkiin necronin kohdattuaan

Image
Crowley, Nate, The Twice-Dead King Omnibus, s. 590, Black Library 2025 Warhammer 40,000 -maailmaa hallinnoivan Games Workshopin kustannushaara on nimeltään Black Library. Aikojen saatossa erilaisia tarinoita on kertynyt jos jonkinlaisina novelleina ja romaaneina. Tästä syystä on tullut tavaksi koota saman teeman tai henkilöhahmon tarinoita yhdeksi kokoelmaksi, jonka nimenä on ”Omnibus”. Tällainen paketti on Nate Crowleyn mukavan muhkea pokkari The Twice-Dead King Omnibus , jossa on mukana kaksi varsinaista romaania, yksi pienoisromaani ja näiden lisäksi vielä kolme novellia. Tarinat on sijoitettu kerronnallisesti oikeaan aikajärjestykseen, mutta ei kirjoitusjärjestykseen. Vajaa 20-sivuinen novelli Patience kertoo, miten joskus poloista ihmistäkin voi onnistaa Warhammer 40,000 -maailmassa, vaikka sattuisi kohtaamaan necronin. Patience on julkaistu vuonna 2021, kuten myös romaanikaksikko The Twice-Dead King. Novelli on niin sanottu “spinoff” , ja kuvaa ihmisten ja necronien välisen ava...

The Life of Jethras the Martyr on kiinnostava väläys siihen, miltä galaktinen sota näyttäisi tavallisen ihmisen silmin

Image
Crowley, Nate, The Twice-Dead King Omnibus, s. 590, Black Library 2025 Warhammer 40,000 -maailmaa hallinnoivan Games Workshopin kustannushaara on nimeltään Black Library. Aikojen saatossa erilaisia tarinoita on kertynyt jos jonkinlaisina novelleina ja romaaneina. Tästä syystä on tullut tavaksi koota saman teeman tai henkilöhahmon tarinoita yhdeksi kokoelmaksi, jonka nimenä on ”Omnibus”. Tällainen paketti on Nate Crowleyn mukavan muhkea pokkari The Twice-Dead King Omnibus , jossa on mukana kaksi varsinaista romaania, yksi pienoisromaani ja näiden lisäksi vielä kolme novellia. Tarinat on sijoitettu kerronnallisesti oikeaan aikajärjestykseen, mutta ei kirjoitusjärjestykseen. Vajaa 20-sivuinen novelli The Life of Jethras the Martyr valottaa, miten karmeaa on elämä Warhammer 40,000 -maailmassa, jos sattuu olemaan tavallinen ihminen aseenaan pelkkä horjumaton usko keisariin. The Life of Jethras the Martyr on julkaistu vuonna 2021, kuten myös romaanikaksikko The Twice-Dead King. Novelli on ...

One Million Years on puolivalmiiksi keitetty tutkielma siitä, miten necron kuolee Warhammer 40,000 -maailmassa

Image
Crowley, Nate, The Twice-Dead King Omnibus, s. 590, Black Library 2025 Warhammer 40,000 -maailmaa hallinnoivan Games Workshopin kustannushaara on nimeltään Black Library. Aikojen saatossa erilaisia tarinoita on kertynyt jos jonkinlaisina novelleina ja romaaneina. Tästä syystä on tullut tavaksi koota saman teeman tai henkilöhahmon tarinoita yhdeksi kokoelmaksi, jonka nimenä on ”Omnibus”. Tällainen paketti on Nate Crowleyn mukavan muhkea pokkari The Twice-Dead King Omnibus , jossa on mukana kaksi varsinaista romaania, yksi pienoisromaani ja näiden lisäksi vielä kolme novellia. Tarinat on sijoitettu kerronnallisesti oikeaan aikajärjestykseen, mutta ei kirjoitusjärjestykseen. Vajaa 30-sivuinen novelli One Million Years edustaa Omnibus-kokoelman nuorinta osaa, sillä tarina on julkaistu vuonna 2023. Kyseessä on tutkielma siitä, miten necron kuolee. Suurin piirtein kaikki muu novellissa tuntuu jääneen puolitiehen. One Million Years on ”Mesekt-class Dawn-swallower vessel” . Toisin sanoen kys...

Severed tuo mieleen korkealentoisen samuraitarinan Warhammer 40,000 -maailmassa

Image
Crowley, Nate, The Twice-Dead King Omnibus, s. 590, Black Library 2025 Warhammer 40,000 -maailmaa hallinnoivan Games Workshopin kustannushaara on nimeltään Black Library. Aikojen saatossa erilaisia tarinoita on kertynyt jos jonkinlaisina novelleina ja romaaneina. Tästä syystä on tullut tavaksi koota saman teeman tai henkilöhahmon tarinoita yhdeksi kokoelmaksi, jonka nimenä on ”Omnibus”. Tällainen paketti on Nate Crowleyn mukavan muhkea pokkari The Twice-Dead King Omnibus , jossa on mukana kaksi varsinaista romaania, yksi pienoisromaani ja näiden lisäksi vielä kolme novellia. Tarinat on sijoitettu kerronnallisesti oikeaan aikajärjestykseen, mutta ei kirjoitusjärjestykseen. Noin 130-sivuinen pienoisromaani Severed on julkaistu alun perin vuonna 2019, joten se on Omnibus-kokoelman varhaisin teksti. Ja sen huomaa, sillä aiheen käsittely ei ole vielä yhtä kypsää kuin myöhemmässä tuotannossa. Severed alkaa tilanteesta, joka muistuttaa jonkinlaista kilpailevien aatelisten kokoontumista. Kai...

The Twice-Dead King: Reign jatkaa juuri siitä, mihin edellinen romaani lopetti, ja saattaa tarinan hyvään päätökseen

Image
Crowley, Nate, The Twice-Dead King Omnibus, s. 590, Black Library 2025 Warhammer 40,000 -maailmaa hallinnoivan Games Workshopin kustannushaara on nimeltään Black Library. Aikojen saatossa erilaisia tarinoita on kertynyt jos jonkinlaisina novelleina ja romaaneina. Tästä syystä on tullut tavaksi koota saman teeman tai henkilöhahmon tarinoita yhdeksi kokoelmaksi, jonka nimenä on ”Omnibus”. Tällainen paketti on Nate Crowleyn mukavan muhkea pokkari The Twice-Dead King Omnibus , jossa on mukana kaksi varsinaista romaania, yksi pienoisromaani ja näiden lisäksi vielä kolme novellia. Tarinat on sijoitettu kerronnallisesti oikeaan aikajärjestykseen, mutta ei kirjoitusjärjestykseen. Joka tapauksessa 230-sivuinen romaani The Twice-Dead King: Reign on julkaistu alun perin vuonna 2021, aivan kuten edeltäjä The Twice-Dead King: Ruin . Edellisessä romaanissa Oltyx palasi maanpaosta, ja nousi necronien kuninkaaksi. Nyt hänellä on edessään kaksi suurta haastetta, ja kumpikin uhkaa koko kansan olemassa...