Posts

Showing posts with the label witcher

Woken ahdistava vuosikymmen

Image
Työskentelin Suomen Gamereactorin päätoimittajana alkaen 25. marraskuuta 2016 aina 30. kesäkuuta 2026 saakka, jolloin sivusto automatisoitui. Mennyttä vuosikymmentä on varsinkin länsimaisessa viihteessä leimannut woke ja identiteettipolitiikka. Nämä woke-elementit länsimaisessa viihteessä ovat yleensä merkinneet sitä, että vähemmistöksi katsottujen ihmisryhmien etnisyyttä, elämäntapaa, uskontoa, ruokavaliota, poliittista mielipidettä, sukupuolta (ja sen ei-binääristä määrittelyä), seksuaalista suuntautumista, ruumiinrakennetta tai muuta sellaista lisätään aiempaa enemmän osaksi kerrottavaa tarinaa. Ja voinemme tunnustaa ja tunnistaa myös sen, että vuosikymmenen edetessä näitä elementtejä lisättiin hyvinkin runsaasti viihteeseen. Minulla ei tokikaan ole mitään erilaisten vähemmistöjen oikeuksia vastaan. Samaan aikaan en myöskään koe teemaa niin mielenkiintoiseksi, että haluaisin pohtia sitä ”aina”, kun katson elokuvaa, tai pelaan videopeliä. ALKUPISTE Katson viihteen woken ja identiteet...

Kymmenen vaikuttavinta kirjaa kautta aikain

Image
 Olen vuosien kuluessa lukenut paljon. Pyrin lukemaan samaan aikaan kahta kirjaa, joista toinen on fiktiota, ja toinen sitten tietokirja. Aiheet olen valinnut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ihan vain sen perusteella, mikä itseäni on sattunut kulloinkin kiinnostamaan. Listaan kymmenen kaikkien aikojen vaikuttavinta kirjaa. Kaikki valitut ovat tehneet jollakin tavalla suuren vaikutuksen juuri minuun. Vastaavan listauksen tietokirjoista olen tehnyt jo aiemmin . 10. Rowling, J.K., Harry Potter, Bloomsbury 1997-2007 Brittikirjailija J.K. Rowling (1965-) nousi maailmanmaineeseen romaanisarjallaan nuoresta orpopojasta Harry Potter, joka saa 11-vuotiaana kuulla olevansa velho. Ajallisesti tarina alkaa 1990-luvun alusta, ja päättyy hieman ennen vuosituhannen vaihdetta. Toisin sanoen jo kirjoitusajankohtana kyse oli lähimenneisyydestä.  Kirjat sisältävät nykyaikaa ajatellen suorastaan tulenarkoja ja hyvinkin perinteisiä vastakkainasetteluja. Rowlingin luomassa maailmassa ihmiset ...