Kirjain keskellä

  Waltari, Mika, Sinuhe egyptiläinen, s. 786, 56. painos, WSOY 2008 Mika Waltarin (1908-1979) Sinuhe egyptiläinen päätyi luettavakseni jouluna 1994. Löysin paikallisesta antikvariaatista ensimmäisen painoksen vuodelta 1945 hintaan 80 markkaa, mikä oli iso raha siinä iässä. Kyseinen kappale on edelleen hyllyssäni, mutta toista lukukertaa varten valitsin tuoreemman painoksen ihan muuten vain. Waltari kirjoitti Sinuhen kolmessa kuukaudessa ilman apumuistiinpanoja. Ajoittain tämä myös näkyy huomattavan pitkissä lauseissa ja ennen kaikkea mittavissa monologeissa. Tyyli matkii antiikin ajan tapaa kirjoittaa historiaa, ja jostain syystä tekstissä on omanlaisensa saarnaava nuotti. Tähän tottuminen vie aikansa, koska sellaista harvemmin tulee lukeneeksi. Asiasisältö osoittaa Waltarin huimaavan hyvän muistin, ja toisaalta kahden vuosikymmenen mittaisen Egyptiin kohdistuvan harrastuneisuuden tulokset. Niin hyvä kuin romaani onkin, olisi käsikirjoitusta voinut sieltä sun täältä hieman siisti...

 Olen jo pitkään ja monesta eri paikasta kuullut painotettavan sitä, kuinka tärkeää on saada kirjan aloitus vetäväksi ja onnistuneeksi. Olen samaa mieltä sikäli, että ensimmäisten sivujen tulee ehdottomasti kaapata lukijan huomio, tai muuten kirja uhkaa jäädä lukematta. Sen sijaan olen osittain eri mieltä siitä, että ensimmäiset 2-3 lausetta olisivat ensiarvoisen tärkeitä. Hieno juttu tietysti, jos ovat, mutta välttämätöntä se ei ole. En itse asiassa edes muista kovinkaan monen kirjan aloitusta, vaikka lukemieni kirjojen tarinoita noin yleisesti muistan paljonkin. Kolme aloitusta on jäänyt mieleen, kun oikein pinnistelin muistiani. ”Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.” Näin alkaa Stephen Kingin moniosaisen romaanisarjan Musta torni ensimmäinen osa Revolverimies. Aloitus on täydellinen. Se tiivistää yhteen lauseeseen paljon tärkeää tietoa tulevasta. Ensin selviää tarinan pahis (”mustiin puettu mies”), sitten kerrotaan tapahtumapaikk...