Woken ahdistava vuosikymmen

Työskentelin Suomen Gamereactorin päätoimittajana alkaen 25. marraskuuta 2016 aina 30. kesäkuuta 2026 saakka, jolloin sivusto automatisoitui.

Mennyttä vuosikymmentä on varsinkin länsimaisessa viihteessä leimannut woke ja identiteettipolitiikka. Nämä woke-elementit länsimaisessa viihteessä ovat yleensä merkinneet sitä, että vähemmistöksi katsottujen ihmisryhmien etnisyyttä, elämäntapaa, uskontoa, ruokavaliota, poliittista mielipidettä, sukupuolta (ja sen ei-binääristä määrittelyä), seksuaalista suuntautumista, ruumiinrakennetta tai muuta sellaista lisätään aiempaa enemmän osaksi kerrottavaa tarinaa. Ja voinemme tunnustaa ja tunnistaa myös sen, että vuosikymmenen edetessä näitä elementtejä lisättiin hyvinkin runsaasti viihteeseen.

Minulla ei tokikaan ole mitään erilaisten vähemmistöjen oikeuksia vastaan. Samaan aikaan en myöskään koe teemaa niin mielenkiintoiseksi, että haluaisin pohtia sitä ”aina”, kun katson elokuvaa, tai pelaan videopeliä.

ALKUPISTE

Katson viihteen woken ja identiteettipolitiikan aikakauden alkaneen vuoden 2016 uusintafilmatisoinnista Ghostbusters. Jostain syystä elokuvan ympärille kehitettiin raivokas vastakkainasettelu: miehet vastaan naiset, vanha vastaan uusi, taantumuksellinen vastaan edistyksellinen ja niin edelleen. Häiritseväksi tilanteen teki se, ettei kenenkään annettu pysytellä ulkopuolella todeten ”ei kiinnosta”. Kaikilla tuli olla asiasta mielipide, ja se piti myös lausua ääneen. Itse elokuva oli aidosti huono, ja onnistuin kirjoittamaan oman arvioni mallikkaasti ottamatta lainkaan kantaa tähän (keinotekoisesti lietsottuun) sukupuolten vastakkainasetteluun.

Woken vallatessa alaa oli pyrkimykseni kriitikkona sanoa rehellisesti, mitä ajattelin arvioimastani viihdetuotteesta. Se ei kuitenkaan lopulta ollut (täysin) mahdollista. 

Alleviivaan tässä varmuuden vuoksi, ettei kannanottoihini tietenkään sisältynyt vihaa ainuttakaan vähemmistöksi katsottua ryhmää - saati sitten tiettyä yksilöä - kohtaan.

CANCEL

Kirjoitin vuoden 2019 lopussa arvioni suoratoistopalvelu Netflixin The Witcher -sarjan ensimmäisestä kaudesta. Olin lukenut kaikki kirjat, ja pelannut pelit, joten odotukseni olivat korkealla. Petyin näkemääni, ja sen myös arviossani kerroin. Näin jälkiviisaana huomaan, että puhun tekstissä kautta linjan ”sosiaalipolitiikasta”, vaikka oikea termi on tietenkin ”identiteettipolitiikka”.

Muutama viikko arvion julkaisun jälkeen eräs pääkaupunkiseudulla vaikuttava yksilö maalitti minut henkilökohtaisesti Twitterissä eli X-palvelussa, ja aloitti niin sanotun cancelointikampanjan (sittemmin nämä alkuperäiset tviittaukset on poistettu). Tavoitteena oli nostaa riittävän suuri kohu, jotta minut eristettäisiin sosiaalisista kontakteistani, ja toivottavasti myös erotettaisiin työstäni Suomen Gamereactorin päätoimittajana. Näin ei tapahtunut, mutta muutaman päivän ajan jouduin selittämään tekemisiäni esimiehilleni. Sosiaalinen eristäminen sen sijaan onnistui osittain, sillä kaikkiaan neljä tuttavaani katkaisi välit kyseisen somekohun vuoksi. Heidän tahdostaan välimme ovat edelleen poikki.

Cancelointikampanjan aloittanut yksilö jatkoi mustamaalaamistani epäsäännöllisen säännöllisesti useamman vuoden ajan. Pysyttelin jupakasta erossa kaikin mahdollisin tavoin toivoen, että hän ajan kuluessa lopettaisi kampanjointinsa minua vastaan. Vuoden 2023 alkupuoliskolla otin viimein yhteyttä, ja vaihdoin muistaakseni 2-3 kirjallista viestiä, joiden alkusysäyksenä toimi uutinen alkuperäisten James Bond -teosten kieliasun sensuroinnista. Tämän lyhyen viestivaihdon jälkeen mustamaalaamiseni loppui, tai ainakaan uusia tempauksia ei minulle asti enää kulkeutunut.

JOURNALISTINEN PAKKOPAITA

Koska woke ja identiteettipolitiikka nousivat länsimaisessa viihteessä niin keskeiseen asemaan, herätti se keskustelua tietysti myös Gamereactorin sisällä. Esimieheni teki lopulta linjauksen keväällä 2023, minkä mukaan wokesta ja identiteettipolitiikasta ei kirjoiteta. Toisin sanoen ollaan kuin ei olisikaan. Tämä johti journalistiseen pakkopaitaan, joka muistutti satua Keisarin uudet vaatteet. Oli asioita, joista ei vain saanut kirjoittaa, ja kun näitä kiellettyjä asioita viihdetuotteessa huomasi, oli teeskenneltävä, ettei huomannutkaan. Arvioitavasta viihdetuotteesta ei tietenkään ollut pakko pitää, mutta perusteluksi ei saanut mainita kyseisen teoksen wokea ja identiteettipoliittisia kannanottoja. Ne lopulliset perustelut mahdollisesti alhaiselle arvosanalle oli haettava muualta.

Esimieheni kunniaksi on sanottava, että hän noudatti omaa linjaustaan johdonmukaisesti myös itse. Parhaana esimerkkinä tästä pidän Dragon Age: The Veilguardin arviota. Teoksen keskeinen teemahan on sukupuoli ja moderni identiteettipolitiikka leivottuna Dragon Agen fantasiamaailmaan. Tästä huolimatta esimieheni onnistui kirjoittamaan ansiokkaan arvion pelin keskeistä teemaa mainitsematta. Itse en olisi halunnut Dragon Age: The Veilguardia suurin surminkaan arvioida. En yksinkertaisesti olisi tiennyt, mitä näkemästään saa kertoa, ja mitä ei.

Ajattelumalli kielletyistä aiheista ilmeni myös lukijapalautteen muodossa. Joitakin kertoja vuosien varrella sain osakseni syvän paheksunnan sen vuoksi, että olin kirjoittanut uutisen asiasta, josta olisi pitänyt vaieta. Parhaimmillaan kirjoitin pitkästi yli sata uutista viikossa, ja joukkoon mahtui tietenkin kaikenlaisia tekstejä. Minulle tämä vaiettava aihealue oli vain yksi uutinen muiden joukossa, kun taas suuttuneelle lukijalle uutisointi itsessään oli todiste siitä, että olen henkilökohtaisesti moraaliltani arveluttava ja huono.

Esimieheni linjaus yhdessä ajoittaisen lukijapalautteen kera alleviivasivat sitä, että wokeen kuuluu woken kieltäminen. Kyse oli ehkä siitä, että woken ja identiteettipolitiikan haluttiin muuttuvan niin luonnolliseksi ja elimelliseksi osaksi länsimaista viihdettä, ettei sitä ole tarpeellista erikseen huomioida.

OIKEAT SANAT

Kiellettyjen aiheiden ohella oli myös asioita, joista oli tärkeää kirjoittaa juuri oikealla tavalla. Itse tein tässä virheen kesän kynnyksellä 2025. Nintendo oli ilmoittanut ihmisten näyttelemän The Legend of Zelda -elokuvan olevan tulossa. Hieman myöhemmin maailmalle levisi huhu, jonka mukaan prinsessa Zeldan rooliin kaavailtaisiin Hunter Schaferia. Tein lyhyen uutisen, ja tekstini päättyi raskauttavaan lauseeseen: ”Mielenkiintoisen huhusta tekee se, että Hunter Schafer on biologinen mies.” 

Tunti uutisen julkaisemisen jälkeen sain esimieheltäni käskyn poistaa viimeinen lause, ja samalla otin vastaan vakavan varoituksen siitä, ettei moista pilkkaa Gamereactorissa suvaita. Linjauksen mukaan ketään ei saa identifioida geneettisen sukupuolensa edustajaksi (tässä tapauksessa sanapari ”biologinen mies”), ellei se ole asiayhteyden vuoksi ehdottoman välttämätöntä. Ja käytännössähän se ei koskaan ole. Huhu Hunter Schaferista prinsessa Zeldana osoittautui myöhemmin vääräksi.

VAIKUTUS OMAAN NÖRTTEILYYN

Woken alati lisääntyvä sisällyttäminen länsimaiseen viihteeseen alkoi ennen pitkää vaikuttaa myös vapaa-ajan nörtteilyyni. Niin videopelien pelaaminen kuin elokuvien katselukin vähentyivät dramaattisesti, ja aloin lukea aiempaa enemmän kirjoja, ja käydä niin teatterissa ja konserteissa kuin museoissakin. Myös lautapelaaminen kavereiden kanssa sai aivan uutta puhtia useiden vuosien hiljaiselon jälkeen.

Kun sitten videopelin käsiin otin - tai elokuvan katselin - oli kysymys lähes yksinomaan itämaisista tuotteista. Toisin sanoen videopelit olivat yleensä japanilaisia tai kiinalaisia, ja elokuvat sitten intialaisia, eteläkorealaisia, japanilaisia tai kiinalaisia.

Woken ahdistavan vuosikymmenen hyväksi puoleksi lasken siis sen, että opin kuluttamaan viihdettä monipuolisemmin. Lisäksi otin mukaan aiempaa enemmän sellaisia kulttuurielämyksiä, joista nauttiminen ei välttämättä vaadi sähköä tai ruudun tuijottamista.

On kuitenkin tunnustettava, että ajoittain ihan arvioitavaksi asti päätyi edelleen tuotteita, joiden kohderyhmää koki olevansa. Tunne oli aina hämmentävä, koska vuosien vieriessä oli jo tottunut siihen, ettei yksinkertaisesti kuulu sellaiseen kohderyhmään, jota haluttaisiin viihteessä palvella. Erityisesti tällä saralla mieleen jäi Mark Wahlbergin tähdittämä vauhtielokuva Infinite (2021).

HILJAINEN HIIPUMINEN, MUTTA EI TYYSTIN

Woken ja identiteettipolitiikan yliote länsimaisesta viihteestä alkoi hiljakseen taittua elokuvan Top Gun: Maverick valtavan menestyksen myötä vuonna 2022. Verkon keskustelupalstoilla rainan hehkutus levisi eteenpäin muun muassa lausahduksen ”se ei ole woke!” myötä. Muutama vuosi myöhemmin saatiin ensi-iltaan elokuva Madame Web (2024), jota on jostain syystä sanottu woken kuolemaksi, ja Disneyn uutta Lumikkia (2025) woken hautajaisiksi. Minusta tilanne ei muuttunut näin radikaalisti, mutta joka tapauksessa woke ja identiteettipolitiikka ovat sittemmin länsimaisessa viihteessä selvästi vähentyneet. Kokonaan oma lukunsa on tietenkin se, että Donald Trump teki woken ”kitkemisestä” yhden vaalikampanjansa teemoista vuonna 2024. Pohjoismaalaisena amerikkalaisen kampanjoinnin seuraaminen oli sanalla sanoen hämmentävää.

Wokeen ja identiteettipolitiikkaan törmää nykyisinkin länsimaisessa viihteessä, ja tietysti myös joidenkin yksilöiden mielipiteissä. Teema ei kuitenkaan ole enää samalla tavalla asia, joka tulee vastaan ”kaikessa” länsimaisessa viihteessä, joskus jopa hyvän tarinankerronnan kustannuksella. Siksi uskaltanen näin vuonna 2026 toivoa, että woken ahdistava vuosikymmen on päättynyt. Tai jos ei kokonaan päättynyt niin ainakin hiljakseen helpottamassa.

Minulla ei ollut vuonna 2016 mitään vähemmistöjen oikeuksia vastaan, eikä ole myöskään vuonna 2026.

Kuvan tarjoaa Pixabay.