Tarinan aloitus on tärkeä, mutta ei ehkä kuitenkaan se kaikkein tärkein

 Olen jo pitkään ja monesta eri paikasta kuullut painotettavan sitä, kuinka tärkeää on saada kirjan aloitus vetäväksi ja onnistuneeksi. Olen samaa mieltä sikäli, että ensimmäisten sivujen tulee ehdottomasti kaapata lukijan huomio, tai muuten kirja uhkaa jäädä lukematta. Sen sijaan olen osittain eri mieltä siitä, että ensimmäiset 2-3 lausetta olisivat ensiarvoisen tärkeitä. Hieno juttu tietysti, jos ovat, mutta välttämätöntä se ei ole. En itse asiassa edes muista kovinkaan monen kirjan aloitusta, vaikka lukemieni kirjojen tarinoita noin yleisesti muistan paljonkin. Kolme aloitusta on jäänyt mieleen, kun oikein pinnistelin muistiani.

”Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.” Näin alkaa Stephen Kingin moniosaisen romaanisarjan Musta torni ensimmäinen osa Revolverimies. Aloitus on täydellinen. Se tiivistää yhteen lauseeseen paljon tärkeää tietoa tulevasta. Ensin selviää tarinan pahis (”mustiin puettu mies”), sitten kerrotaan tapahtumapaikka (”autiomaa”), tarinan hyvis (”revolverimies”) ja vielä keskeinen toiminta juonen kannalta (revolverimies jahtaa mustiin puettua miestä). Jos joskus pystyn vastaavanlaisen avauksen keksimään kirjalleni, olen tyytyväinen.

”Minä, Sinuhe, Senmutin ja hänen vaimonsa Kipan poika, kirjoitan tämän. En ylistääkseni Kemin maan jumalia, sillä jumaliin olen kyllästynyt. En ylistääkseni faraoita, sillä heidän tekoihinsa olen kyllästynyt. Vaan itseni tähden minä tämän kirjoitan.” Mika Waltarin tapa aloittaa kirjansa Sinuhe Egyptiläinen heijastelee koko muuta tarinaa. Tarinan kertoo Sinuhe, ja vain itselleen. Lisäksi sävy on hyvinkin pessimistinen, ja on sitä loppuun asti.

”Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.” Tuntemattoman sotilaan ensimmäinen lause on jäänyt mieleen, koska minusta se ei liity lainkaan itse asiaan. Miksi ihmeessä Väinö Linna aloittaa romaaninsa maininnalla, johon ei muuten viitata lainkaan, eikä teologia muutenkaan ole millään tavalla keskeinen asia tarinassa? Tässä saattaa olla kyse jostain sellaisesta viittauksesta, jonka toisen maailmansodan kokenut sukupolvi ymmärsi helposti, mutta jota myöhemmät sukupolvet eivät enää samalla tavalla sisäistä.

Lopuksi voisi tiivistää siten, että kirjan aloittava lause on syytä miettiä tarkasti, mutta jos se ihan ensimmäinen lause ei vielä ole timanttinen, on tarinalla silti toivoa. Kunhan lukijan huomio kaapataan ensimmäisen kahden sivun aikana, se riittänee useimmiten.