Unio mystica on Panu Rajalan hidas ja syväluotaava elämäkerta Mika Waltarista

 Rajala, Panu, Unio mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset, s. 832, 2. painos, WSOY 2008

Panu Rajalan mittava elämäkerta Mika Waltarista (1908-1979) on juuri sellainen kuin miltä kirja ulospäin näyttää: perusteellinen ja hidastempoinen. Asiat käydään läpi loogisessa järjestyksessä lukuisien kuvien kera. Milloinkaan ei jää sellaista vaikutelmaa, että kirjoittajalla olisi kiire johonkin.

Rajalan tapa kirjoittaa on suurimmaksi osaksi selkeä, mutta ajoittain mennään tarpeettoman hienostelun puolelle. Mukana on joukko anglismeja, joilla on kai tarkoitus luoda sivistynyt vaikutelma. Tällainen on tarpeetonta, sillä käsittelyn perusteellisuus yhdessä muun kielenkäytön kanssa on riittävä tae sivistyneisyydestä. Lisäksi kaikille käytetyille anglismeille olisi ollut olemassa yksinkertainen suomenkielinen vastine.

Hidas ja raportoiva tyyli on hyvä valinta sikäli, että lukija pysyy näin aina selvillä siitä, mistä kulloinkin on kyse. Nopeasti lukeminen lienee mahdotonta, ja sanoma on otettava vastaan hitaasti ja kiireettömästi. Sellaiseksi Rajala ehkä on teoksensa tarkoittanutkin.

Huonoksi puoleksi voi laskea sen, että Waltarin teoksia analysoidessaan Rajala tuntuu olettavan liian usein, että lukija on ennakkoon perehtynyt käsittelyssä kulloinkin olevaan teokseen. Sinuhe, egyptiläisen kanssa oletus lienee ihan paikallaan, mutta sitten sama oletus pätee myös Waltarin vähemmän tunnettuihin teoksiin.

Mika Waltari toki eli tietyssä ajassa ja paikassa, joten vallitsevien olojen ja merkittävien henkilöiden nimeäminen elämäkerrassa on ollut tarpeellista. Ajoittain teksti vilisee sellaisia ihmisiä, joiden merkitys suomalaiselle kulttuurielämälle 1930-luvun Suomessa oletetaan olevan lukijalla tiedossa. Nämä ovat kuitenkin kokonaisuuden kannalta hyvin pieniä valituksen aiheita.

Mitä sitten jäi mieleen kirjailijasta itsestään? Nykyisin Waltarille olisi varmasti annettu jokin mielenterveyteen liittyvä diagnoosi, ja mahdollisesti useampikin. Suurin piirtein jokaisen historiallisen suurromaanin jälkeen kirjailijan oli pakko lähteä lepolomalle sairaalaan, että sai nukutuksi ja pääsi muutenkin irti käsittelemästään aiheesta. Elämänsä viimeisen 15 vuoden aikana Waltari ei julkaissut tai muutenkaan kirjoittanut juuri mitään. Lääkärit pelkäsivät, että kuluttava työtahti koituisi vielä kirjailijan kohtaloksi. Niin ja lukion kotimaisen kirjallisuuden kurssista muistan sen, että Waltari jos kuka oli niin sanottu yhden naisen mies. Rajalan elämäkerran mukaan tämä ei ollut totta sanan ahtaasti määritellyssä merkityksessä.

Kolmas mieleenpainuva asia liittyy nimeen Unio mystica, joka on latinaa ja tarkoittaa mystistä liittoa. Tällä viitataan uskontoon, jota Waltari pohdiskeli elämässään ja teoksissaan alusta loppuun saakka. Uskonnollisesti syvällisimmäksi pohdinnaksi Rajala nostaa vuonna 1955 julkaistun etruskilaisromaanin Turms, kuolematon.

Rajalan kirjoittama elämäkerta on niin perusteellinen, että vielä useisiin vuosikymmeniin ei liene tarvetta Waltarista uutta selvitystä kirjoittaa. Toisaalta kyseessä on mammutti niin sivumäärän kuin asiasisällönkin puolesta. Tämän vuoksi teosta voi suositella vain sellaisille, joita kirjailija teoksineen jotenkin erityisesti kiinnostaa. Vahingossa lukemaan ei tätä teosta päädy, sillä jo elämäkerran ulkonäkö karkottaa epävarmat luotaan hyvin nopeasti. Pisteenä iin päällä kirja on niin painava, että liian pitkäksi venähtäneen lukuhetken jälkeen ranteet ovat kipeät.