Kirjain keskellä

Knopp, Guido, Wehrmacht – Hitlerin armeija, s. 350, Ajatus Kirjat 2009 Adolf Hitlerin (1889-1945) valtakauden aikaisen Saksan historia tuntuu olevan sellainen kansallinen haava, että se vaivaa vieläkin saksalaisia itseään. Tällainen mielikuva jää, kun lukee professori Guido Knoppin (1948-) kirjan Wehrmacht – Hitlerin armeija . Se käy nimensä mukaisesti läpi sen ajanjakson, jolloin Saksan armeijasta tuli Hitlerin tahdon toteuttaja, kun se valtasi suunnilleen koko Euroopan, ja lopulta tuhottiin keväällä 1945. Olen lukenut toisesta maailmansodasta enimmäkseen muiden kuin saksalaisten kirjoittamia teoksia. Tämä lähinnä siksi, etten osaa saksaa, ja muitakin kirjoja on ollut saatavilla. Knoppin teos vuodelta 2007 nojaa kuitenkin yksinomaan saksalaisten omiin lähteisiin, ja on saksalaisen professorin kirjoittama. Lisäksi mukana on runsaasti kirjoitushetkellä hengissä olleiden saksalaisten sotilaiden haastatteluja. Tämä kaikki luo kirjalle aivan omanlaisensa tunnelman, jota eivät muiden sota...

Aloitin helmikuussa uuden harrastuksen. Tai tarkemmin sanottuna elvytin uudelleen teini-iässä Ruususen uneen vaipuneen vanhan harrastuksen. Ryhdyin kokoamaan ja maalaamaan pienoismalleja ja miniatyyrejä. Kirjoitin tästä ratkaisustani ihan bloginkin . Hyvin nopeasti huomasin haluavani ottaa kuvia aikaansaannoksistani, ja jakaa niitä sitten muille ”somessa”. En kuitenkaan halunnut liian usein kavereitani kuvilla pommittaa, joten päätin laittaa pystyyn oman Instagram-sivun nimellä Minis of Markus . Aiemmin tarvetta omalle Instagram-tilille ei ole ollut, mutta nyt huomasin, että helpoin tapa dokumentoida oman harrastuksen eteneminen on kertoa se kuvin. Ja samalla tulee sekin hoidettua, että muutkin näkevät, missä mennään. Pienen miettimisen jälkeen totesin, että melkein missä tahansa harrastuksessa tai kiinnostuksen kohteessa auttaa, kun sen voi jakaa muiden kanssa. Esimerkiksi kirjoja lukiessa on mitä mukavinta keskustella luetusta muiden kanssa, hehkuttaa tulevia nimikkeitä ja pohtia teo...

Halusin luoda melkein kokonaan oman maailman, mutta vain melkein. Ajatus kaiken luomisesta aivan tyhjästä tyyliin Frank Herbertin Dyyni tai J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ? Sellainen tuntui liian pelottavalta tehtävältä. Siksi valitsin maailmanlopun jälkeisen tuhoutuneen maiseman, joka on ehtinyt jo pitkään toipua. Toisin sanoen kaiken uuden alla näkyy vielä merkkejä menneestä sivilisaatiosta, jota ei enää ole. Halusin kertoa tarinan, joka antaa aikaa keskittyä ennen kaikkea siihen luotuun maailmaan, henkilöhahmoihin ja sosiaaliseen järjestykseen, jonka henkiin jääneet ihmiset ovat luoneet. Näin ollen päätin, että sen varsinaisen ydintarinan on oltava yksinkertainen ja helposti sisäistettävä. Ja tähän mallin sain juurikin Dyynistä ja Sormuksen herrasta. Henkilöhahmojen suhteen käytin niin ikään innoittajana todellista maailmaa, sillä jopa kuuden henkilöhahmon mallina on ihan oikea henkilökohtaisesti tuntemani ihminen. Lopulta he kaikki muovautuivat kuitenkin niin erilaisik...