Soturin taakka on timanttista laatua oleva neljän vuoden työ

Halusin luoda melkein kokonaan oman maailman, mutta vain melkein. Ajatus kaiken luomisesta aivan tyhjästä tyyliin Frank Herbertin Dyyni tai J.R.R. Tolkienin Taru sormusten herrasta? Sellainen tuntui liian pelottavalta tehtävältä. Siksi valitsin maailmanlopun jälkeisen tuhoutuneen maiseman, joka on ehtinyt jo pitkään toipua. Toisin sanoen kaiken uuden alla näkyy vielä merkkejä menneestä sivilisaatiosta, jota ei enää ole.

Halusin kertoa tarinan, joka antaa aikaa keskittyä ennen kaikkea siihen luotuun maailmaan, henkilöhahmoihin ja sosiaaliseen järjestykseen, jonka henkiin jääneet ihmiset ovat luoneet. Näin ollen päätin, että sen varsinaisen ydintarinan on oltava yksinkertainen ja helposti sisäistettävä. Ja tähän mallin sain juurikin Dyynistä ja Sormuksen herrasta. Henkilöhahmojen suhteen käytin niin ikään innoittajana todellista maailmaa, sillä jopa kuuden henkilöhahmon mallina on ihan oikea henkilökohtaisesti tuntemani ihminen. Lopulta he kaikki muovautuivat kuitenkin niin erilaisiksi, että kovasti hämmästyn, jos joku näistä kuudesta itsensä tarinastani tunnistaa.

Maailmanloppu siis koitti jo kauan sitten, mutta ihmiset ovat sitkeitä. Henkiin jääneet muodostivat pieniä omavaraisia yhteisöjä, heimoja. Nykyisin metalleja on käytössä enää vain harvoilla muiden tyytyessä kiveen, puuhun ja joskus saveen. Muutamat vanhukset muistavat kuulleensa tarinoita taivaalta putoavista kylmistä höyhenistä, mutta eivät ole koskaan sellaisia itse nähneet. Esra Tulikoura on heimonsa päällikön nuorempi poika. Kasvitaudin tuhottua ruokavarastot myös hänen on lähdettävä etsimään täydennyksiä nälänhädän välttämiseksi. Ehkä jollakin toisella heimolla on lainata omastaan? Maailma on kuitenkin paljon vaarallisempi kuin Esra osaa ajatellakaan.

Aloitin tarinan ja ennen kaikkea sen maailman hahmottelun tammikuussa 2022, ja lopulta sain kaiken kasaan joulun alla 2023. Toisin sanoen alusta loppuun suunnitteluvaihe vei aikaa tasan kaksi vuotta. Muistiinpanoja, henkilöhahmojen kuvauksia, nimiehdotuksia, dialogihahmotelmia ja sen sellaista kertyi kaikkiaan 96 sivua Microsoft Wordin kirjasinkoolla 12 kirjoitettuna. Lopulta aloin jo tuntea yltyvää henkistä painetta aloittaa varsinainen kirjoittaminen, koska pohjatyö kasaantui niin mittavaksi.

Aika istua alas, ja ”tulostaa” teksti omista aivoista paperille alkoi 1. tammikuuta 2024. Seuraavat 50 vuorokautta kirjoitin vaihtelevasti 3-9 liuskaa päivässä. Kyseinen aikajakso on jäänyt mieleen siksi, että tunsin olevani vain osittain ”oikeassa maailmassa”. Jopa kuntosalilla toistoja tehdessä huomasin olevani ajatuksissa luomieni henkilöhahmojen seurassa jo kovasti odottaen, milloin pääsen heitä taas tapaamaan näppäimistön ääreen. Ensimmäinen tekstiversio valmistui helmikuun puolivälin jälkeen, minkä jälkeen alkoi vielä tekstin hiominen. Valmista sain 6. kesäkuuta 2024. Kirjoitusvaihe siis vei aikaa vajaan puoli vuotta, eli vain noin neljäsosan siitä, minkä suunnitteluvaihe vaati.

Soturin taakka on neljäs kirjani, joten kirjoitusprosessi on ehtinyt ajan kanssa muodostua sellaiseksi, jonka koen toimivaksi, ja jonka puitteissa saavutan tuloksia. Annoin tekstin muutamalle luotetulle lukijalle palautetta kysyen. Sellaista sainkin, mutta lopulta tein varsinaiseen tarinaan hyvin vähän muutoksia oikolukijoilta saamieni ajatusten pohjalta. Tämä johtui varmaankin siitä, että (yli)pitkän suunnitteluvaiheen tuloksena olin selvittänyt itselleni hyvinkin tarkasti, millaisen tarinan – ja millä tavalla – haluan kertoa. Varsinainen kirjoittaminen ei ollut lopulta kovinkaan luova vaihe. Enemmänkin kysymys oli siitä, että saattelin jo valmiin tarinan ulos paperille.

Kesästä 2024 alkaen seuraavan vuoden ajan tarjosin käsikirjoitustani yhteensä 34 eri kustantajalle. Heistä 18 eli 53% vastasi edes jotain. Kaikki sanoivat samaa: aihevalinta ei ole tarpeeksi myyvä. Soturin taakka edustaa kuitenkin sitä kaikkein timanttisinta osaamistani, on sitten kysymys tarinasta, sen rakenteesta, luodusta maailmasta, henkilöhahmoista tai käytetystä kielestä. Tulevaisuudessa pystyn toivottavasti vieläkin parempaan, mutta tässä on nyt se ehdoton huippu, mihin pystyn. Työn julkaisematta jättäminen ei ollut vaihtoehto. Siksi oli kirja julkaistava itse niin fyysisenä kuin e-kirjanakin. Kansitaiteen osalta käännyin Markus Paajalan puoleen, joka jo aiemmin kunnostautui villin lännen romaanini Kuolema kulkee ratsain kansitaiteen tekijänä.

Laitoin itseni täysillä likoon kirjoittaessani ja toivon, että se näkyy lopputuloksessa. Minun kanssani Soturin taakka kulki yhteensä neljän vuoden ajan, ja nyt luovutan sen lukijoille. Toivottavasti lukukokemus merkitsee edes rahtusen siitä, miten paljon kirjoitusprosessi minua itseäni puhutteli.