Äiti yö on yhtä isoa ristiriitaa, ja jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa

Vonnegut, Kurt, Äiti yö, s. 223, Tammi 1977

Olen pitkään ollut tietoinen siitä, että Kurt Vonnegut (1922-2007) on kuuluisa amerikkalainen kirjailija, mutta siinäpä se. Teini-ikäisenä kävin ihan elokuvateatterissa saakka katsomassa Nick Nolten (1941-) tähdittämän filmatisoinnin romaanista Mother Night, eli suomeksi Äiti yö. Muistan myös, ettei äitimuorini meinannut millään uskoa, että olen vapaaehtoisesti menossa katselemaan elokuvaa, jonka nimi on ”Äiti yö”. Niin tai näin, elokuva jäi pysyvästi muistoihin päähenkilönsä ja loppuratkaisunsa ansiosta. Mutta vasta nyt - melkein 30 vuotta elokuvan katselemisen jälkeen - koin ajan kypsäksi lukea romaanin Äiti yö, joka julkaistiin alun perin 1961.

Kirja on varsin pienikokoinen, ja kirjasintyyppi puolestaan kookas. Kaiken huipuksi suurin osa tarinasta kerrotaan henkilöhahmojen välisen sanailun keinoin. Tämä kaikki johtaa siihen, että kyseessä on nopea lukukokemus. Hidastellenkin pääsin loppuun muutamassa illassa. Marjatta Kaparin ja Matti Santalahden suomennos hämmensi, sillä joukossa on epätavallisen paljon virheitä ottaen huomioon, miten kuuluisasta teoksesta on kuitenkin kysymys. Lyöntivirheiden ohella joukkoon on livahtanut muutamia vääriä sanoja, ja joistakin lauseista on jäänyt predikaatti puuttumaan. Puutteet eivät kuitenkaan häiritse lukukokemusta, mutta kyllä niihin silti kiinnittää huomiota.

Howard W. Campbell Jr. on amerikkalainen kirjailija, joka ei koskaan saanut varsinaista läpimurtoa tehdyksi. Muutettuaan lapsena vanhempiensa mukana Saksaan hän päätyy tuottamaan radiossa kiivaita propagandalähetyksiä toisen maailmansodan aikana. Julistus on kiivasta ja vihaista, eikä säästä sen enempää juutalaisia, kapitalisteja kuin muitakaan natsi-ideologian vihollisiksi julistamia tahoja. Mutta samaan aikaan Campbell on amerikkalaisten vakooja, joka piilottaa radiolähetyksiinsä tiedustelutietoa Liittoutuneille. Sodan päätyttyä hän joutuu kuitenkin pakenemaan sotarikollisen viitta yllään, koska amerikkalaiset eivät tunnusta hänen toimineen agenttinaan.

Romaani on Howard W. Campbell Jr. -nimisen entisen natsin kirjoittama, ja hän odottaa oikeudenkäyntiään Jerusalemissa vuonna 1961. Vonnegut on epäilemättä innoittunut ”holokaustin arkkitehti” Adolf Eichmannin (1906-1962) oikeudenkäynnistä, joka suoritettiin juurikin Jerusalemissa vuonna 1961.

Vonnegutin kuvaus on lakonisen toteavaa, ja paikoin suorastaan masentavaa. Yhteinen nimittäjä kaikelle on, että jokainen on oikeasti jotain muuta kuin sanoo olevansa. Toinen vaihtoehto on, että kyseinen henkilöhahmo on yksi iso kävelevä ristiriita. Tällaisia ovat tietysti päähenkilö itse amerikkalaisena sankarivakoojana, joka onkin natsina syytettynä sotarikoksista. Toinen samanlainen kävelevä ristiriita on ”Harlemin musta Führer”: natsiunivormuun pukeutuva mustaihoinen mies New Yorkissa.

Tulkintani mukaan yksi romaanin pohdiskelun aihe on elämän tarkoitus. Yhdessä kohtauksessa Howard W. Campbell Jr. astuu kadulle vapaana lähtemään mihin ikinä haluaa. Hän jää kuitenkin paikoilleen seisomaan keskelle katua pitkäksi aikaa. Hänellä ei ole elämässään mitään suuntaa, johon lähteä.

Saatan joskus lukea Äiti yön vielä uudestaan. Tarina on kummitellut mielessäni filmatisoinnin katsomisesta lähtien, mutta toisin kuin oletin, ei romaanin lukeminen lainkaan helpottanut asiaa. Joka tapauksessa Äiti yössä on jotain erityistä, ja siksi sitä voi suositella. Jonkinlainen yleinen käsitys toisen maailmansodan historiasta ja natsirikollisten kohtelusta sodan jälkeen ovat eduksi lukiessa.