Sapiens on kunnianhimoinen esitys ihmiskunnan historiasta

Harari, Yuval Noah, Sapiens. Ihmisen lyhyt historia, s. 491, Bazar 2011


Vuonna 1976 syntynyt historian tohtori Yuval Noah Harari asetti kunnianhimoiseksi tavoitteeksi tiivistää yhdeksi kirjaksi koko ihmiskunnan historian aloittaen aivan alusta. Lopputuloksena on vajaa 500-sivuinen Sapiens. Ihmisen lyhyt historia, joka on varsin vahvaa tavaraa viimeiselle neljännekselle saakka. Sen jälkeen pohdinnat lähtevät korkealentoiselle laukalle, mikä voi toki olla hyväkin asia. Jonkinlainen maanläheisyys kuitenkin katoaa aiheiden käsittelystä loppua kohti.


Teos on jaettu neljään vallankumoukseen, jotka ovat kognitiivinen, maanviljely, yhdentyminen ja tieteellinen. Itse koin kiinnostavimmaksi kuvauksen eurooppalaisesta imperialismista eli siitä, miksi juuri eurooppalaiset lähtivät seilaamaan merten taa, ja valloittamaan muita maita vierahia. Tekniset edellytykset aivan samaan oli monella muullakin maanosalla, mutta vain eurooppalaisia aihe kiinnosti siinä määrin, että koko planeetta piti valloittaa.


Kuten odottaa sopii, kirjoittajan oma katsomus tulee selvästi ilmi lukiessa. Se on vasemmistolainen, ateistinen, relativistinen ja globalistinen. Tämä ei ole hyvä tai huono asia, mutta se kannattanee lukiessa tiedostaa, koska useista käsitellyistä teemoista olisi mahdollista ajatella toisinkin. Uskon kuitenkin, että teoksen tarkoituksena on tarjota ennen kaikkea ajateltavaa, ja siinä se onnistuu hienosti.


Käännös on Jaana Iso-Markun työtä, ja lopputulos on laiska. Englannin kielen vaikutus näkyy turhan selvästi läpi jopa lauserakenteissa, ja valitettavan iso osa sanoista on jätetty kääntämättä, kuten esimerkiksi domestikoitu (kesytetty), konsumerismi (kulutusyhteiskunta), reproduktio (lisääntyminen), retusoimaton (muokkaamaton) ja niin edelleen. Kirjailijan sanoma toki välittyy, mutta samalla lukija huomaa kääntäjän työn, ja niin ei saisi olla. Lukijalle tulisi luoda illuusio siitä, että tekstissä puhuu kirjoittaja itse suoraan.


Kun pääsee 45-vuotiaaksi, oma näkemys maailman menosta alkaa olla jo aika pitkälle muodostunut, ellei suorastaan betonoitunut. Siksi on miellyttävää lukea sellaista, joka saa pitkästä aikaa tarkastelemaan maailmaa hieman eri tavalla, vaikka ei lopulta kaikesta olisikaan samaa mieltä.


Comments

Popular posts from this blog

Kiinnostuksen kohteen jakaminen muiden kanssa rohkaisee jatkamaan

Äiti yö on yhtä isoa ristiriitaa, ja jää mieleen kummittelemaan pitkäksi aikaa

He selvisivät sodasta on pätevä tietokirja, mutta lipsuu ajoittain liiaksi fiilistelyn ja muisteloiden puolelle