The Twice-Dead King: Ruin perehdyttää lukijan varsin ansiokkaasti necroneihin, joiden olemassaoloa paha ihmisten valtakunta uhkaa

April 17, 2026

Crowley, Nate, The Twice-Dead King Omnibus, s. 590, Black Library 2025

Warhammer 40,000 -maailmaa hallinnoivan Games Workshopin kustannushaara on nimeltään Black Library. Aikojen saatossa erilaisia tarinoita on kertynyt jos jonkinlaisina novelleina ja romaaneina. Tästä syystä on tullut tavaksi koota saman teeman tai henkilöhahmon tarinoita yhdeksi kokoelmaksi, jonka nimenä on ”Omnibus”. Tällainen paketti on Nate Crowleyn mukavan muhkea pokkari The Twice-Dead King Omnibus, jossa on mukana kaksi varsinaista romaania, yksi pienoisromaani ja näiden lisäksi vielä kolme novellia. Tarinat on sijoitettu kerronnallisesti oikeaan aikajärjestykseen, mutta ei kirjoitusjärjestykseen. Joka tapauksessa vajaa 230-sivuinen romaani The Twice-Dead King: Ruin on julkaistu alun perin vuonna 2021.

Rakenteellisesti romaani on ensimmäiset kaksi kolmannesta kehyskertomus, jonka väliin on sijoitettu mittava määrä taustatietoa necrontyr-kansan historiasta ja toiminnasta. Ja siinä onkin totisesti kertomista. Necronit ovat muinainen soturikansa, joka päätti hylätä kokonaan lihallisen olemuksensa siirtäen tietoisuutensa koneelliseen muotoon. Tämän seurauksena necronit eivät juuri koskaan kuole kokonaan, vaan heidän tietoisuutensa siirtyy takaisin talteen, tai sitten tuhottu soturi kootaan uudelleen palasista aloittaen. Tähän liittyy myös romaanin nimi ”kahdesti kuollut kuningas”. Necrontyr-kansan tausta on jokseenkin onnistuneesti upotettu kehyskertomuksen sekaan, jolloin lukeminen ei tunnu yliopistoluennon tallenteelta. Hyvästä yrityksestä huolimatta valittu rakenne hidastaa varsinaisen tarinan rytmitystä, ja kunnollista vauhtia kerrontaan saadaan vasta viimeisen kolmanneksen aikana.

Kehyskertomus on varsin nopeasti kerrottu. Necron-prinssi Oltyx on ajettu maanpakoon kaukaiselle Sedh-planeetalle. Ja kuten nimitys maanpako vihjaa, kotiin palaaminen tietäisi varmaa kuolemaa. Käy kuitenkin ilmi, että necronien valtakuntaa uhkaa täystuho: Imperium of Man eli ihmiset hyökyvät päälle heinäsirkkojen lailla tuhoten kaiken tieltään. Näin Oltyxin on kaikesta huolimatta palattava kotiin varoittamaan, jotta necronit ehtisivät järjestää edes jonkinlaisen puolustuksen ihmisten tuhovoimaa vastaan.

Prinssi Oltyxin paluu maanpaosta tuo mieleen Taru sormusten herrasta, jossa Aragorn koettaa suostutella Rohanin kuninkaan Theodenin sotaan Mordorin uhkaa vastaan. Ongelmana vain on, että kuningas Theoden on Grima Kärmekielen lumoama. Onneksi myös Oltyxin urakka saavuttaa loppuratkaisunsa, joskin on selvää, että tarina jatkuu suoraan seuraavassa romaanissa The Twice-Dead King: Reign. Ja mikäpä siinä, kun kerran luettavana on Omnibus-kokoelma.

Kuten jo mainitsin, runsas necronien taustoittaminen hidastaa tarinankerrontaa varsinkin romaanin alkupuolella. Tämä ei ole mikään ihme, sillä necronien historia ja yhteiskuntajärjestys ovat totisesti melkoinen pihvi pureksittavaksi. Näin ollen lukijan on oltava kärsivällinen puhumattakaan suvereenista englannin kielen osaamisesta. Voin kuitenkin luvata, että kun alun raskassoutuisesta teknisestä kuvauksesta päästään eteenpäin, on lukukokemus varsin nautittava. Parasta on, ettei lukija tarvitse sen ihmeempiä ennakkotietoja Warhammer 40,000 -maailmasta.

Olen toistaiseksi lukenut Warhammer 40,000 -romaaneja ihmisten näkökulmasta, joten vaihtaminen tyystin toisenlaisen kansan saappaisiin on tervetullutta. The Twice-Dead King: Ruin saattaa hieman pelästyttää alkupuoliskon teknisellä selostuksellaan, mutta lopulta romaani palkitsee lukijansa.

"In the grim darkness of the far future, there is only war."