Siksi Edgar Allan Poen tuotannosta mainitaan yleensä vain ne muutamat kertomukset

Poe, Edgar, Allan, Kootut kertomukset, s. 1028, Teos 2017

Ackroyd, Peter, Edgar Allan Poe: Lyhyt elämä, s. 175, Atena 2008

 

Viimeinkin ymmärrän, miksi Edgar Allan Poen (1809-1849) tuotannosta hehkutetaan yleensä vain kourallista novelleja, ja ennen kaikkea yhtä runoa. Syynä on se, että kirjailijan muu tuotanto on lievästi sanottuna kakkos- ja jopa kolmoslaatua. Runouden osalta kruununjalokivi on eeppinen runo Korppi (The Raven), joka on edelleen yhtä tuore kuin vuonna 1845. Novelleista kannattaa tietää sellaiset kuin Kuningas Rutto (King Pest), Ligeia (Ligeia), Usherin talon tuho (The Fall of the House of Usher), William Wilson (William Wilson), Punaisen surman naamionäytelmä (The Masque of the Red Death), Kielivä sydän (The Tell-Tale Heart), Kultakuoriainen (The Gold-Bug) ja viimeisenä Kuilu ja heiluri (The Pit and the Pendulum). Siinäpä se sitten onkin.

 

Luin yleissivistykseksi ja mielenkiinnosta Peter Ackroydin lyhyen elämäkerran Poesta. Tällöin kirjailijan tekstien melankolisuus ja syyt kuoleman alituiseen käsittelyyn käyvät ymmärrettävämmiksi. Poe eli koko ikänsä köyhänä, ja menetti ison joukon läheisiään kuolemalle. Jatkuvan taloudellisen ahdingon syynä voi pitää Poen omaa luonteenlaatua, ja toisaalta lukuisat kuolemat lähipiirissä jättävät jäljen kehen tahansa. Poe itse kuoli vain 40-vuotiaana, ilmeisesti aivotulehdukseen alkoholismin avustuksella.

 

Poen tuotantoon mahtuu myös yksi julkaistu romaani Arthur Gordon Pymin selonteko (The Narrative of Arthur Gordon Pym of Nantucket), mutta muuten Poe muistetaan novellien kirjoittajana. Valittu tyylilaji johtunee osittain kirjailijansa levottomasta luonteesta, ja tämä on edelleen havaittavissa myös novellien rakenteessa. Aiheet ovat yleensä vain lyhyitä välähdyksiä jostakin tietystä tilanteesta, ja tarina loppuu yhtä äkisti kuin on alkanutkin. Monestakin Poen novellista olisi saanut aikaan kutkuttavan kauhuromaanin, jos kirjailija olisi malttanut miettiä ja laajentaa hyvää ideaansa kaikessa rauhassa.

 

Oma lukunsa novellituotannossa ovat satiirit, joissa tunnutaan viittaavan johonkin kirjoitusaikana ajankohtaiseen päivänpoliittiseen asiaan Yhdysvaltain itärannikolla 1800-luvun alkuvuosikymmeninä. Poe ei useinkaan ole millään tavalla selventänyt omia viittauksiaan, mikä on johtanut myöhemmissä laitoksissa merkittävään määrään erilaisia alaviitteitä, eivätkä kaikki nokkelat sutkaukset ja tölväisyt ole siltikään enää tiedossa. Näin ollen tietty osuus Poen tuotannon ymmärryksestä on kadonnut historian hämärään.

 

2000-luvun lukijalle melkein 200 vuotta vanhojen tekstien arvo muutamien harvojen helmien ohella on se, että Poe on toiminut innoittajana monelle myöhemmälle kirjailijalle. Tunnetuin lienee Sir Arthur Conan Doyle (1859-1930), joka hioi Poen salapoliisitarinoiden siemenet aivan toisen luokan loistoon Sherlock Holmes -tarinoillaan. Jos tämä puoli Poen tuotannosta kiinnostaa, kannattaa lukaista novellit Rue Morguen murhat (The Murders in the Rue Morgue), Marie Roget’n mysteeri (The Mystery of Marie Roget) ja Anastettu kirje (The Purloined Letter). 

 

Jaana Kapari-Jatta on tehnyt kääntäjänä erittäin hyvää työtä, sillä varsinaisten käännöksien ohella mukana on juurikin niitä selventäviä alaviitteitä, joiden avulla ainakin suurin osa kirjailijan viittauksista ja innoituksista käy ilmi myös nykyajan lukijalle. Lyöntivirheitä huomasin muutaman, mikä on melkoisen hyvä suoritus yli 1000-sivuisessa teoksessa. Kokoelmassa ovat mukana kaikki Poen 66 julkaistua kertomusta.