Fahrenheit 451 ei ollutkaan sellainen kuin luulin

Bradbury, Ray, Fahrenheit 451, s. 223, Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2020

Amerikkalaisen Ray Bradburyn (1920-2012) vuonna 1953 julkaistu romaani Fahrenheit 451 viittaa siihen lämpötilaan, jossa painopaperi leimahtaa tuleen. Tarinassa maalataan futuristinen ydinsotaan ajautunut maailma, jossa ihmiset pidetään televisioviihteen avulla tylsämielisinä, ja kaikenlaisia syvällisempiä ajatuksia herättävä kirjallisuus on kielletty. Guy Montag on palomies, mutta tässä maailmassa palomiehet eivät sammuta tulipaloja, vaan sytyttävät niitä keskittyen lähinnä kirjojen ja niiden keräilijöiden polttamiseen.

Tarina on lopulta hyvin yksinkertainen. Sen keskiössä on juurikin palomies Guy Montag, jolta Clarisse-niminen teinityttö kysyy eräänä päivänä kadulla ”oletko onnellinen?” Moinen jättää epäilyksen siemenen, ja lopulta Montag päätyy lukemaan kirjoja, jotka hänen olisi pitänyt polttaa. Ja kuten odottaa sopii, moisesta seuraa hankaluuksia. Koko kirja tapahtuu ehkä alle viikon mittaisen ajan kuluessa.

Kun osaa sijoittaa tarinan kirjoitusajankohtansa maailmaan, ovat toisen maailmansodan muistot, Stalinin ajan Neuvostoliitto ja kylmä sota atomipommeineen selvästi havaittavissa. Kyseessä on 1950-luvun eräs ajatelma siitä, mihin maailma on ehkä kehittymässä. Onneksi näin ei käynyt. Nykyaikaa ajatellen pelottavalla tavalla oikeaan on osunut tyhjänpäiväisen viihteen lisääntyminen, ja miten se vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen.

Bradburyn luoma tulevaisuuden maailma ei ole erityisen selkeä. Lukija pääsee enemmän vilkuilemaan päähenkilön olan yli saamatta koskaan selkeää kokonaiskuvaa. Draamallisesti huono ratkaisu on, että suurin osa maailmasta selitetään yhtenä isona ryöppynä kahteen eri otteeseen. Ja kummallakin kerralla kyse on siitä, että jokin henkilöhahmo pitää pitkän monologin Montagille. Tarinaan olisi mahtunut parikin sataa sivua lisää sillä, että luotu maailma olisi tehty katsojalle paremmin selväksi. Toimii kokonaisuus näinkin, ja tarina kulkee ennen kaikkea runsaan dialogin voimin. Siksi Fahrenheit 451 sopisi varsin hyvin esimerkiksi teatterisovitukseksi.

Fahrenheit 451 on saanut uuden käännöksen Einari Aaltosen suomentamana. Työ on mitä loistavinta. Suomen kieli on hyvää ja moitteetonta kautta linjan. Kaksi kirjoitusvirhettä huomasin, mutta siinä kaikki.

Lukukokemuksena Fahrenheit 451 on miellyttävä ja helppo. Se jättää lukijansa ajattelemaan, mutta ei ehkä niin syvällisesti kuin olisi voinut odottaa klassikkostatuksen perusteella. Jälkitunnelma on lähinnä hämmentynyt. Siis ei masentunut, valaistunut tai mitään muutakaan sellaista. Odotin enemmän, mutta sitä ei sitten tullutkaan. Kaikesta huolimatta lukemista voi suositella tarinan sujuvuuden ja loistavan käännöksen ansiosta.