Dyynin messias on välipysäkki siirryttäessä suuren tarinan seuraavaan vaiheeseen

 Herbert, Frank, Dyynin messias, s. 327, WSOY 2023

Frank Herbertin (1920-1986) Dyyni julkaistiin alun perin englanniksi 1965, ja suomeksi kolmessa osassa (Dyyni, Muad'Dib ja Profeetta) vuosina 1982-1983. Nykyisin teos on onneksi saatavilla lähinnä yhtenä niteenä. Olen jo aiemmin ajatukseni Dyynistä kertonut. Kyseessä on hyvin tiivistetysti sanottuna tarina Paul Atreidesin noususta aavikkoplaneetta Arrakisin hallitsijaksi.

Jatko-osa Dyynin messias julkaistiin englanniksi 1969, ja suomeksi vuonna 1987. Laitosta korjattiin 2023, ja juuri tämän korjatun version luin. Tarina jatkuu melkein täsmälleen siitä, mihin edellinen Dyyni lopetti. Paul Atreidesin nousu hallitsijaksi käynnisti uskonnollisen sodan, jonka seurauksena Arrakis-planeetan alkuasukkaat eli fremenit pääsivät hallitsemaan suurta osaa maailmankaikkeudesta. Tätä massiivista laajentumissotaa ei kuitenkaan käsitellä lyhyttä mainintaa enempää. Varsinainen tarina alkaa siitä, kun Paul Atreides on jo hallinnut 12 vuotta keisarina. Tyytymättömyys kulisseissa kuitenkin kasvaa, ja nyt on tekeillä salaliitto keisaria vastaan.

Dyynin messiaan tarkoitus on saattaa se vanha tarina henkilöhahmoineen loppuun, ja samalla asettaa pelikenttä valmiiksi uutta sukupolvea varten. Huonona puolena on, ettei juoni tunnu alkavan selkeästi mistään, eikä se myöskään selvästi lopu mihinkään. Kyseessä on pakollinen välipysäkki jostain saavuttaessa, ja matkalla jonnekin.

Sisältönsä puolesta Dyynin messias on edeltävään teokseen verrattuna erittäin hidastempoinen. Toimintakohtaukset mahtuvat varmasti yhden käden sormiin. Leijonanosa kohtauksista tapahtuu sisätiloissa, jolloin kaksi tai useampi henkilöhahmo keskustelevat keskenään. Ja tässä ilmeneekin romaanin merkittävin kerronnallinen heikkous. Niin sanottu head hopping eli äkkinäinen näkökulman vaihto on enemmän sääntö kuin poikkeus. Noin käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kesken kohtauksen siirrytään milloin kenenkin henkilöhahmon pään sisään tekemään selkoa juuri hänen ajatuksistaan. Seuraavassa lauseessa ollaankin sitten jonkun kokonaan toisen henkilöhahmon ajatuksissa. Näkökulman villi poukkoilu vaikeuttaa tarpeettomasti tarinan seuraamista. Jo alkuperäinen Dyyni osoitti sen, että Frank Herbert on mestarillinen luomaan tieteismaailman, mutta ei kovinkaan hyvä kertomaan tarinaa.

Dyynin messiaasta on osoitettavissa lukuisia erilaisia tasoja, joita pohditaan. On galaktisen politiikan taso, jossa salaliitot, kauppasopimukset ja salamurhat ovat pohdinnassa. On Arrakis-planeetan ja sen asukkaiden oma paikallinen taso. On keisari Paul Atreidesin ja hänen henkilökohtaisen elämänsä taso. Ja ennen kaikkea on uskonnollinen taso, joka ajaa fremeneitä vahvasti eteenpäin. Muitakin erilaisia kerronnan tasoja on varmasti osoitettavissa. Ja kaikki tapahtuu kokonaan omassa tieteismaailmassaan. Juuri tämä monitasoisuus on varmasti Dyynin menestyksen ja kiehtovuuden salaisuus. Itselleni tärkeää ei ole seurata vauhdikasta tarinaa, vaan enemmänkin viettää aikaa Herbertin luomassa maailmassa.

Kokonaisuutena Dyynin messias on ehdottomasti pettymys sen vuoksi, että se on välipysäkki. Se ei ole oma selkeä tarinansa, vaan ainoastaan vanhan loppu ja seuraavan alku. Myös näkökulman äkkinäinen vaihtaminen kautta koko kirjan häiritsee. Odotan kuitenkin jo innolla pääseväni lukemaan sitä seuraavaa osaa, joka on nimeltään Dyynin lapset.