Eikä yksikään pelastunut on taidokkaasti punottu murhamysteeri

Christie, Agatha, Eikä yksikään pelastunut, s. 291, WSOY 2019

Agatha Christie (1890-1976) ehti kirjoittaa vinon pinon kirjoja, joista itse olen lukenut lähinnä Hercule Poirot -tarinoita. Britanniassa julkaistiin vuonna 1939 romaani Ten Little Niggers, joka sai Yhdysvalloissa nimen And Then There Were None. Yhdessä vaiheessa amerikkalaiset ovat lukeneet tarinaa myös nimellä Ten Little Indians. Romaanin nimi tulee Frank Greenin vuoden 1869 lorusta Ten Little Niggers, jonka viimeinen säe kuuluu juurikin ”and then there were none”.

Suomessa romaani suomennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut, mutta samaa tarinaa on aikojen saatossa myyty myös nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa. Lukemani vuoden 2019 painos on nimeltään Eikä yksikään pelastunut, ja lorussa mainitaan ”kymmenen sotilaspoikaa”. Käännöksen on tehnyt Jaakko Kankaanpää. Romaanin nimen jäljittäminen niin englanniksi kuin suomeksi on melkein yhtä mielenkiintoista kuin se varsinainen tarina.

Kymmenen toisilleen tuntematonta ihmistä saa kutsun tulla viettämään aikaa eristyneellä Soldier Islandilla. Saarella on vain yksi talo, jonka yhden huoneen pöydällä on kymmenen sotilasta esittävää pientä patsasta. Lisäksi seinällä on näkyvälle paikalle asetettuna loru Kymmenen pientä sotilaspoikaa. Käy ilmi, että saarella on kaikkiaan kymmenen ihmistä, ja yksitellen he alkavat kuolla lorussa kerrotulla tavalla. Koska paikka on eristyksissä, on murhaajan oltava joku saarella olijoista. Harmillista on, että nimeksi valittu Eikä yksikään pelastunut paljastaa puolet loppuratkaisusta. Se toinen puoli on tietenkin se, kuka onkaan lopulta syyllinen.

Luin lapsena useita Christien kirjoja, ja muistin niiden olleen varsin maltillisen mittaisia ja helposti luettavia. Muistikuvani oli oikea. Soldier Islandille sijoitettu murhamysteeri on kaikin tavoin hyvin punottu. Tilanteet etenevät hyvällä tahdilla, ja jäljelle jäävien ihmisten ahdistuneisuuden kasvun voi melkein tuntea. Jännite säilyy loppuun saakka. Häpeäkseni tunnustan, etten osannut päätellä murhaajan henkilöllisyyttä.

Mitään sen syvällisempää sanomaa romaanissa ei tunnu olevan. Tarina on sijoitettu 1930-luvun loppuun, mikä tietysti heijastuu käytettävässä teknologiassa. Nykylukijalla kulmat saattavat kurtistua huomioista koskien tieliikennekulttuuria, ja toisaalta yksi henkilöhahmoista on julkilausutun epäluuloinen juutalaisia kohtaan. Se ilmeisin aikansa elänyt ilmaus eli ”neekeri” on korvattu ”sotilaspojalla”.

Christien murhamysteeri on ajaton klassikko, ja mysteerin ratkaisua jännittää alusta loppuun saakka. Kyseessä on myös oman aikansa tuote, mikä on aiheuttanut päänvaivaa kustantajille ja kääntäjille kautta vuosikymmenten. Kankaanpään käännös on hyvää työtä, ja taisin ehkä yhden lyöntivirheen löytää koko tekstistä. Lämmin lukusuositus kielestä ja käännöksestä riippumatta.