Kun musiikki yhdistyy tarinaan kirjoittajansa mielentilassa

Musiikkia on yleensä helppo yhdistää johonkin tiettyyn tapahtumaan tai muistoon. Se sävelmä soi ensimmäisillä treffeillä, radiosta tuli juuri silloin sellainen kappale, odottaessa pääsyä jonnekin soi keskusradiosta tietynlainen laulu ja niin edelleen. Puhumattakaan tietysti vuodenaikaan sidotuista lauluista, kuten vaikkapa joulusta.

Olen huomannut, että miltei aina suunnitellessani uutta tarinaa, nousee jokin musiikkikappale hallitsevaksi. Tarkoitan tällä sitä, että kun haluan virittyä oikeaan tunnelmaan, juuri tuo kyseinen sävelmä on mitä parhain keino keskittyä. Erikoista on, ettei mainitulla laululla ole välttämättä mitään tekemistä käsillä olevan tarinani aiheen kanssa. Tavallisesti laulu kuitenkin liittyy edes hämärästi siihen tarinaan, jota olen työstämässä tai kirjoittamassa.

Kerron nyt, mitkä kappaleet ovat innoittaneet omissa projekteissani. En kuitenkaan aina osaa nimetä sitä, miksi juuri kyseinen lurautus on johdattanut ajatukset oikeaan suuntaan.

Ruotsalaisen Sabatonin kappale Attack of the Dead Men käsittelee ensimmäisen maailmansodan kemiallista sodankäyntiä taistelukaasuilla. Minua se kuitenkin innoitti pysymään aiheessa työstäessäni kirjaa "Kun pappi siunaa porukan, on iso rytäkkä tulossa" - Hämeenkyrön torpasta Tali-Ihantalaan 1940-1944. Sotaa toki molemmat pohtivat, joten ehkä se oli syynä mielenmaisemani valinnalle.

Brittiläisen Judas Priestin Night Crawler viritti mitä loistavimmin tunnelmaan Valkean juovan kanssa. Molemmissa on aiheena uhkaavan pedon riehunta yöaikaan. Laulussa asiaa ei sanota suoraan, mutta olen aina tulkinnut niin, että kyse on ihmissudesta poloista kansaa vaanimassa. Valikoituminen oman ihmissusitarinani innoittajaksi oli varsin selvä.

Italialainen Ennio Morricone (1928-2020) muistetaan ennen kaikkea elokuvamusiikin säveltäjänä, joka teki yhteistyötä ohjaaja Sergio Leonen (1929-1989) kanssa. Kaksikon aikaansaannoksista olen innoittunut elämäni aikana moneen kertaan useissa eri tilanteissa. Kun työstin omaa westerniäni Kuolema kulkee ratsain, huomasin kuuntelevani taustalla eniten elokuvan Hyvät, pahat ja rumat kappaletta nimeltä The Trio, jossa siis on aiheena - ei kaksin- vaan - kolmintaistelu kovien lännenmiesten kesken. Tässäkin mieleni valinta on varsin selkeä: onhan kyse oikeanlaiseen tunnelmaan virittäytymisestä.

Toistaiseksi viimeisin julkaistu työni on maailmanlopun jälkeiseen aikaan sijoittuva Soturin taakka. Harmillisesti en muista, mitä laulua tapasin kuunnella tarinan ääressä ollessani. Prosessi kesti yhteensä neljä vuotta, joten voi olla, että innoittajana toimi - ei niinkään musiikki vaan - ne oikeat paikat, joista innoituin tarinaa pohtiessani.

Tällä hetkellä työn alla on salapoliisitarina eli tutummin dekkari, joka kulkee työnimellä Pelisi on pelattu. Innoittava musiikki on erittäin helppo nimetä, joskaan syitä tälle valinnalle en halua vielä paljastaa. Amerikkalaisen Type O Negativen kappale I Don't Wanna Be Me innoitti minua jopa kahdella tavalla. Sanoitukset puhuttelivat juuri tässä projektissa, ja niin teki yllättäen myös yhtyeen laulajan, Peter Steelen (1962-2010), persoona. Olennaista ei tietenkään ole, tulkitsinko yhtyeen alkuperäisiä tarkoituksia oikein. Tärkeää on vain se, että laulu innoitti omaan työhön.

Odotan, että jatkossakin musiikki innoittaa kirjoitustyötäni.