Stephen Kingin Pimeä puoli kertoo ennalta-arvattavan tarinansa riittävän viihteellisesti

September 22, 2023

King, Stephen, Pimeä puoli, s. 476, 3. painos, Tammi 1997

Stephen Kingin Pimeä puoli (The Dark Half) julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1989. Hyvin harvoin tulee vastaan kirjaa, joka olisi nimeään myöten yhtä ennalta arvattava. Tarina todellakin kertoo päähenkilön pimeästä puolesta kirjaimellisesti. Alusta asti lukijalla on tunne siitä, mistä lopulta onkaan kyse, ja juuri niin sitten tapahtuukin. Lukukokemus on silti riittävän viihdyttävä kantaakseen loppuun saakka.

Thad Beaumont on kirjailija ja yliopiston opettaja, joka on julkaissut romaaneja sekä omalla nimellään että salanimellä George Stark. On kuitenkin tullut aika lopettaa salailu, ja jatkaa kirjoittamista vain omalla nimellään Thad Beaumontina. Käykin niin, ettei kuopattu kirjailijaminä George Stark pysy kuopattuna, vaan nousee kirjaimellisesti haudastaan terrorisoimaan lähitienoota. Ja sitten tapahtumat etenevät juuri niin kuin niiden voisi olettaa etenevän.

Tarinan olisi saanut kerrotuksi useamman sata sivua lyhyemminkin. Merkittävässä määrin tarinassa keskitytään henkilöhahmojen sisäisten painiskelujen vatvomiseen ilman, että varsinainen juoni etenee mihinkään. Tällä tavalla tehdään henkilöhahmoja lukijalle läheisemmiksi, mutta ehkä vähempikin olisi riittänyt.

Tarina lienee innoittunut hyvin perinteisesti, jos Stephen Kingiä itseään ajatellaan. Kirjailija on menneisyydessä kirjoittanut salanimellä Richard Bachman, mutta myöhemmin lopetti tällaisen käytännön ja palasi käyttämään vain omaa nimeään. Lisäksi ennen pelkäksi kirjailijaksi ryhtymistään King toimi jonkin aikaa englannin kielen ja kirjallisuuden opettajana. Taustalla on siis varsin selvästi Kingin oma menneisyys, josta on sitten lähdetty pohtimaan ”mitä jos”, ja kehitetty siitä kokonainen romaani. Vastaavia esimerkkejä on muitakin, kuten Uinu, uinu, lemmikkini (Pet Sematary).

Käännöksen on tehnyt Ilkka Rekiaro, joka on myöhempien vuosikymmenien kuluessa vakiintunut suorastaan Kingin hovikääntäjäksi Suomessa. Kielellisesti Rekiaron käännös on hyvää työtä, mutta yllättäen erilaisia lyöntivirheitä on huomattavan paljon: keskimäärin ehkä 1-2 virhettä sivulla. Tekstistä saa vaivattomasti selvää, mutta virhelyöntien lukumäärä on yllättävä, sillä tavallisesti Rekiaron käännöksissä ei ole juuri lainkaan kirjoitusvirheitä.

Pimeä puoli ei herätä sen syvällisempiä tunteita, mutta viihdyttää silti riittävän hyvin loppuun saakka. Siinä voi nähdä myös lukuisia viittauksia kirjailijan omaan elämään, jos osaa sellaisia etsiä.