Kymmenen vaikuttavinta tietokirjaa kautta aikain

 Olen vuosien kuluessa lukenut paljon. Pyrin lukemaan samaan aikaan kahta kirjaa, joista toinen on fiktiota, ja toinen sitten tietokirja. Aiheet olen valinnut muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ihan vain sen perusteella, mikä itseäni on sattunut kulloinkin kiinnostamaan. Listaan kymmenen kaikkien aikojen vaikuttavinta tietokirjaa. Kaikki valitut ovat tehneet jollakin tavalla suuren vaikutuksen juuri minuun.

10. Pegler, Martin, Out of Nowhere - A History of the Military Sniper, s. 352, Osprey Publishing 2004

2000-luvun alussa palasin yliopistoon, jossa opiskelemisen asevelvollisuus oli keskeyttänyt. Perehdyin innokkaasti hyvin monenlaisiin aiheisiin, ja lisää luin vielä vapaa-ajallakin. Yksi tällainen erikoisempi tutkimuskohde oli tarkka-ampujatoiminta, johon perehdyin vapaaehtoisissa harjoituksissa reserviläisenäkin. Ei minusta koskaan ”snaipperia” Suomen armeijaan tullut, mutta paljon opin omaksi ilokseni. Martin Peglerin teos Out of Nowhere kertaa kauaksi ampuvan erikoismiehen tarinan aina Yhdysvaltain sisällissodasta ”nykyaikaan” eli 2000-luvun alkuun. Joukossa mainitaan tietenkin myös kotimainen Simo Häyhä (1905-2002). Minulle Out of Nowhere on muisto ajasta, jolloin imin itseeni kaikenlaista tietoa ja oppia niin paljon, etten moiseen ole pystynyt sitä ennen, enkä myöskään jälkeen.

9. Cummins, Antony, Minami, Yoshie, True Path of the Ninja, s. 190, Tuttle Publishing 2011

True Path of the Ninja on englanniksi tehty kommentoitu käännös vuonna 1681 kirjoitetusta Shoninkista, joka on samurai Natori Masataken käsialaa. Kyseessä on opaskirja ninjoille, jotka toimivat samuraiarmeijan osana tiedustelijoina, vakoojina ja sabotööreinä. Teos käsittelee aihettaan pitkälti periaatteiden ja psykologian tasolla sisältäen paljon muistiinpanomaisia ohjeita. Nykylukijan kannalta hämmentävää on, miten ajankohtaisilta monet neuvot ja ajatusmallit tuntuvat vielä nykyäänkin.

8. Machiavelli, Niccolò, Ruhtinas, s. 157, Basam Books 2021

Niccolò Machiavellin (1469-1527) Ruhtinas on se tunnetuin opas hallitsemiseen, joka toisinaan saattaa vaatia häikäilemättömiä toimia. Ja koska aihetta käsitellään hyvinkin yleisellä tasolla, voi teoksen oppeja punnita melkein missä tahansa asiassa, jossa esiintyy hierarkioita ja vaikutusvaltaa muihin ihmisiin. Ja vaikka ei itse olisikaan hallitsijan asemassa, auttaa lukeminen ymmärtämään - ja joskus jopa ennakoimaan - niiden toimia, jotka ovat hallitsevassa asemassa. Ruhtinas on niitä teoksia, joiden kuuluu olla omassa kirjahyllyssä, ja joiden pariin kannattaa ajoittain palata.

7. Suetonius, Rooman keisarien elämäkertoja, s. 445, WSOY 1960

Gaius Suetonius Tranquillus (n. 69-122 jKr.) oli roomalainen historioitsija, joka toimi muun muassa keisarillisena sihteerinä ja arkistonhoitajana. Asemansa ansiosta Suetonius varmaankin pääsi käsiksi kaikenlaiseen aineistoon, ja hänen tärkein nykyaikaan asti selvinnyt teos kertoo 12 ensimmäisen keisarin elämän aloittaen Julius Caesarista (100-44 eKr.) ja lopettaen Domitianukseen (51-96 jKr.). Kyseessä on suoranainen juorukokoelma, ja ajoittain mieleen tulee roomalainen versio Seiska-lehdestä. Kirjoitin Suetoniuksesta esseen yliopistossa, ja muistan latinan opettajani yksityisesti antaman palautteen ikuisesti: ”Mietitkö lainkaan sitä, onko lukemasi kaikilta osin totta?” En miettinyt, mutta sen jälkeen kyllä, tekstistä ja kirjoittajasta riippumatta.

6. Meinander, Henrik, Gustaf Mannerheim. Aristokraatti sarkatakissa, s. 335, Otava 2017.

Henrik Meinander on Helsingin yliopiston historian professori ja entinen Mannerheim-museon intendentti. Aristokraatti sarkatakissa on helppolukuinen ja hyvin jäsennelty teos, johon on onnistuttu sisällyttämään paljon tietoa mukavan maltilliseen sivumäärään. Säännöllisesti painotetaan Mannerheimin (1867-1951) toimien vielä nykyäänkin näkyviä seurauksia, mikä helpottaa ankkuroimaan kuvatut tapahtumat konkreettisesti Suomen historiaan. Jos haluaa lukea vain yhden elämäkerran Mannerheimista, on tässä hyvä valinta. Itselleni Mannerheim on ollut oiva tapa perehtyä Suomen historian keskeisiin vaiheisiin, ja elämäkertoja tästä entisestä tsaarin upseerista on kirjoitettu aivan tuhoton määrä. Itse olen lukenut niitä yhdeksän kappaletta, ja pidän Meinanderin työtä parhaana.

5. Rajala, Panu, Unio mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset, s. 832, 2. painos, WSOY 2008

Nimensä mukaisesti Unio mystica – Mika Waltarin elämä ja teokset käy läpi kirjailija Mika Waltarin (1908-1979) elämän ja teokset. Jokainen on kuitenkin oman aikakautensa lapsi. Sen vuoksi Rajalan kattava elämäkerta on eräänlainen ikkuna Suomen kulttuurielämän historiaan ja aikaan, joka on jo mennyt. Tavallisesti elämäkerrat keskittyvät vain keskushahmoonsa, mutta Rajala todellakin ottaa haltuunsa paljon muutakin ympäriltä. Käsittely on alusta loppuun tarinoivan rauhallista, ja erittäin perusteellista. Lukukokemus ei ole helppo, mutta Suomen historiasta kiinnostuneille palkitseva.

4. Darwin, Charles, Lajien synty, s. 684, 4. painos, Karisto 2000

Charles Darwinin (1809-1882) Lajien synty julkaistiin alun perin vuonna 1859, ja se esitteli ajatuksen biologisesta evoluutiosta. Lajit eivät olleetkaan muuttumattomia. Lukukokemuksena Lajien synty on varsin tylsä, sillä se käy läpi valtavan määrän esimerkkejä lajien muuttumisesta eli siis evoluutiosta. Oma kappaleeni on täynnä alleviivauksia ja muita marginaaliin tehtyjä merkintöjä. Loppuun olen kirjoittanut ”ei sanaakaan ihmisen kehityksestä”. Darwin ei siis uskaltanut sanoa vielä tässä teoksessa, että loogisella päättelyllä evoluutiosta seuraa se, että ihmisellä ja apinalla on yhteinen kantamuoto. Luonnontieteellisen koulutuksen suorittaneena koen vieläkin hyvää mieltä siitä, että olen lukenut Lajien synnyn.

3. Sun Tzu, Sodankäynnin taito, s. 152, 11. painos, Tietosanoma 2016

Sodankäynnin taito on suurin piirtein 2500 vuotta sitten Kiinassa kirjoitettu tiivis sodankäynnin filosofian opas. Käsittely tehdään niin yleisellä tasolla, että ajatuksia voi soveltaa suurin piirtein mihin tahansa tilanteeseen, jossa tapahtuu ihmisten keskinäistä kilpailua. Teoksesta on useita erilaisia versioita kommentaareineen tai ilman niitä. Ainakin englantia puhuvassa maailmassa on saatavilla painoksia, joihin sisällytetyt kommentit ovat mielenkiintoisempaa luettavaa kuin se varsinainen ydinteksti. Lukemista voi suositella millä tahansa valitulla kielellä, ja mielellään säännöllisin väliajoin.

2. Uro, Risto ja Lehtipuu, Outi (toim.), Nasaretilaisen historia, s. 262, 2. painos, Kirjapaja 2001

Jeesus Nasaretilaista (n. 4 eKr. – 30 jKr.) on totuttu ajattelemaan uskonnollisena hahmona. Tavallisimmin messiaana, Kristuksena tai Jumalan poikana, miksei myös profeettana. Mutta Jeesusta voi lähestyä myös historiallisena henkilönä, ja sellaisena kyseessä onkin kiinnostava kohde. Sain Nasaretilaisen historian joululahjaksi vuonna 2002, ja oli kiinnostavaa huomata, miten tuttua historiallista henkilöä voi katsoa erilaisesta kulmasta kuin mihin koulun uskontotunnilla oli oppinut. Aikaa myöten opettelin lukemaan myös latinaa ja muinaiskreikkaa sivuaineena yliopistossa.

1. Fessenden, Ralph J., Fessenden, Joan S., Organic Chemistry, 6th Edition, s. 1170, Brooks/Cole Publishing Company 1998

Yliopiston orgaanisen kemian tenttikirjan Organic Chemistry, 6th Edition luin aikoinaan moneen kertaan. Käytännössä jokaisella sivulla on jonkinlaisia merkintöjä. Muutaman oppikirjan olen opiskeluajoilta säilyttänyt, ja niistä tärkein on juuri "Fessenden & Fessenden". Erikoistuin orgaaniseen kemiaan, joten lukemisessa oli ihan oma ylimääräinen panostuksensa. Kirja on minulle symboli vuosien mittaisesta työnteosta, muisto tietystä elämänvaiheesta ja muistomerkki suurista unelmista.