Tutustuminen Warhammer 40,000 -universumiin jatkuu, kun Plague War jyllää

Haley, Guy, Dark Imperium: Plague War, s. 404, Black Library 2022

Pitkäikäiseen ja mittavaan Warhammer 40,000 -universumiin sijoittuvan Dark Imperium -trilogian toinen osa Plague War julkaistiin alun perin 2018, mutta muokattu toinen versio saatiin vuonna 2022. Näin kokonaisuus korjattiin kirjan oman ilmoituksen mukaan sopimaan paremmin muihin Warhammer-maailman tapahtumiin. Mutta koska Plague War on vasta se toinen lukemani Warhammer 40,000 -romaani, en osaa eritellä näitä tehtyjä muutoksia.

Romaani alkaa kekseliäällä draamallisella keinolla kertoa tarinaa. Ensimmäisessä kirjassa korkeaan asemaan nimeltä ”militant apostolic” nimitetty syvästi uskonnollinen Frater Mathieu astelee suuressa arkistossa, ja kirjaa muistiin oman versionsa ensimmäisen kirjan tapahtumista. Näin kirjailija Guy Haley tulee tehneeksi samalla kertaa kolme asiaa. Lukijalle kerrataan kätevästi edellisen romaanin tapahtumat, ja samalla syvennytään enemmän käsillä olevan romaanin keskeiseen henkilöhahmoon. Kolmanneksi kirjailija muistuttaa jälleen kerran Warhammer 40,000 -maailman ominaispiirteestä eli ”epäluotettavasta kertojasta”. Ei ole lopullista totuutta eli niin sanottua kaanonia: on vain erilaisia historioitsijoita, jotka kirjoittavat omista näkökulmistaan. Warhammerin universumissa kulloinenkin kertoja ei johda lukijaa tietoisesti harhaan: hän ei vain tiedä kaikkea, ja kuvaa asiat itselleen suosiollisella tavalla.

Ensimmäisen romaanin pääosassa oli koko maailma, ja varsinaiset tapahtumat henkilöhahmoista puhumattakaan olivat vain keinoja maalata lukijan eteen kokonainen mittava universumi. Toinen romaani Plague War ottaa jo vähän rennommin. Pääosassa ovat ne varsinaiset sotatapahtumat ja toisaalta henkilöhahmot, jotka historian kulkuun ovat kukin omalla tavallaan vaikuttamassa. Plague Warissa sijaa saavat myös pahispuolen eli Chaos-joukkojen nimekkäät henkilöhahmot kärjessään Nurglen pauloihin kauan sitten langennut Mortarion.

Plague War tekee lukijalle selväksi myös yhden uuden keskeisen ominaisuuden Warhammerin maailmasta. Nimekkäät henkilöhahmot eivät juuri koskaan kuole lopullisesti, vaan heidän ruumiinsa menehtyessä sielu matkaa tuonpuoleiseen eli warp-maailmaan, josta se sitten jossain vaiheessa kutsutaan takaisin. Lopullinen kuolema edellyttää sielun tuhoamista, ja siihenkin on keinonsa. Mutta helppoa moinen ei ole. Draaman kannalta tällainen ratkaisu mahdollistaa tietysti sen, että henkilöhahmo saattaa kuolla yhdessä tarinassa, mutta palata takaisin seuraavassa. Lisäksi ajatus siitä, ettei yksilö todella oikeasti kuole, vaan hänen sielunsa siirtyy uuteen paikkaan, on tietysti hyvin tuttu kristillisessä kulttuuripiirissä kasvaneille ihmisille.

Warhammer 40,000 -universumissa varsinkin ihmisten asuttaman Imperiumin puolella keskeistä on keisarin eli Emperorin henkilön ympärille kehittynyt uskonto, jota myös tämä militant apostolic Frater Mathieu edustaa. Trilogian toinen romaani jatkaa tämänkin teeman syventämistä, ja ilahduttavassa mitassa. Juttuun liittyy myös pohdintaa siitä, millä tavalla ”ihmeet ja merkit” saavat kaiken sekaisin taistelukentällä, ja mitä ylipäällikkö Roboute Guilliman tästä kaikesta ajattelee. Vieläkään tähän uskonnolliseen puoleen ei paneuduta niin syvällisesti kuin mitä se minua henkilökohtaisesti kiinnostaisi. Toisaalta ymmärrän, ettei trilogian aiheena ole Warhammer 40,000 -maailman uskonnolliset käsitykset, vaikka keskeisesti taustalla vaikuttavatkin.

Kummallisia nimiä, minulle tuntemattomia paikkoja ja pitkiä kuvauksia futuristisista sotakoneista vilisee kirjan sivuilla edelleen siinä missä ensimmäisessäkin romaanissa. Erona on tällä kertaa se, että alan lukijana tottua siihen. Toisaalta asiat alkavat hiljakseen aueta, eikä minun enää tarvitse aloittaa kaikkea alusta. Plague Warin kaksi keskeistä, ja sitäkin vaikuttavampaa, uutta sotakonetta ovat Galatan ja Titan. Galatan on pienen planeetan kokoinen avaruusalus, johon tutustuminen oli mitä mielenkiintoisin kokemus. Titan-joukot ja niiden käyttäminen taistelussa tuovat puolestaan mieleen meidän maailmamme panssarivaunut. Warhammerin Titan on kuitenkin pilvenpiirtäjän kokoinen mekaaninen neliraajainen kolossi, jolla on oma alkeellinen tietoisuutensa. Ohjaajan ruumis ja mieli yhdistyvät Titan-laitteeseen, mutta siitä huolimatta titanin ohjaaja voi myös menettää laitteen hallinnan samalla tavalla kuin hevonen saattaa vauhkoontua kokeneen ratsastajan alla.

Guy Haleyn käyttämä englanti on edelleen erittäin sujuvaa ja monipuolista. Lukemista ei missään tapauksessa voi suositella ennen kuin osaa sujuvasti lukea romaania vieraalla kielellä. En ymmärtänyt vieläkään kaikkia käytettyjä sanoja, mutta kokonaisuuden seuraamista moinen ei nytkään haitannut. Kirjoitusvirheitä taisin huomata yhden käden sormiin mahtuvan määrän, joten senkin osalta lukukokemus on mitä sujuvin.

Trilogian kaksi ensimmäistä osaa on nyt luettu, ja kolmantena tulee sitten Godblight.

"In the grim darkness of the far future, there is only war."

Aiemmat arvioni Warhammer 40,000 -kirjoista pääsee lukemaan seuraavasti:

Dark Imperium -trilogia

1. Dark Imperium 

2. Plague War