Stephen Kingin Epätoivon kaupunki on kuin keskelle autiomaata sijoittuva Manaaja

October 05, 2024

King, Stephen, Epätoivon kaupunki, s. 617, Tammi 1996

Stephen Kingin Epätoivon kaupunki (Desperation) julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1996. Kirjailijan muu tuotanto huomioiden asetelma on hyvinkin perinteinen sikäli, että amerikkalaisessa pikkukaupungissa tapahtuu kauheita. Epätavallista on puolestaan se, että mukana on vahva uskonnollinen elementti. Itse luonnehtisin Epätoivon kaupunkia Kingin versioksi Manaajasta.

Yhdysvaltain Nevadan autiomaassa ajavia ihmisiä pysäyttää paikallinen poliisi, ja raahaa heitä läheisen kaivoskaupungin eli Desperationin putkaan. Kyseisessä lainvalvojassa on jotain hyvin uhkaavaa. Ulospäin erottuvien terveysongelmien lisäksi hän on yli kaksimetrinen korsto, ja puhuu huomiota herättävän merkillisesti. Desperationin putkassa joukko satunnaisesti valikoituneita ihmisiä tutustuvat toisiinsa, ja pian tehdään päätös: täältä on paettava. Näin alkaa matka, jossa pakenemisen ja eloonjäämisen lisäksi selviää se, mikä kumma tätä kaupunkia oikein vaivaa.

Stephen Kingin tarinoiden hyväksi puoleksi on laskettava se, että käsillä oleva mysteeri selviää aina. Läheskään aina se arvoituksen ratkaisu ei ole kovinkaan tyydyttävä, ja näin on todettava myös Epätoivon kaupungista. Selitys on kuitenkin olemassa, ja tarina kerrotaan sujuvasti loppuun saakka.

Kuten jo mainitsin, mukana on ehkä hieman yllättäen vahva uskonnollinen teema. Jopa siinä määrin, että lopulta tarinan keskiöön nousee Jumalan sotureiden taisto pahuuden demonia vastaan. Tai ainakin niin tarinan päähenkilöt oman tilanteensa hahmottavat. Oma lukunsa ovat myös pohdinnat Jumalan olemuksesta ja Hänen toimintatavoistaan. En muista koskaan aiemmin lukeneeni yhtä mittavia teologisia pohdintoja Kingin kirjasta.

Tarina on ensimmäisen puolikkaan osalta erittäin mielenkiintoinen, koska lukija yrittää henkilöhahmojen tavoin ymmärtää, mistä nämä kaikki kummallisuudet tässä pienessä kaivoskaupungissa oikein johtuvatkaan. Lukijan mielenkiinto laskee kirjan loppupuolella selvästi sen jälkeen, kun henkilöhahmot ovat kokoontuneet vanhaan elokuvateatteriin, ja istuneet piirissä menneitä tapahtumia kerraten kuin Taru sormusten herrasta -romaanin Elrondin neuvonpidossa konsanaan. Tämän jälkeen mysteeri on pitkälti selvinnyt, ja näin kiinnostavaa on enää se, kuka tai ketkä selviytyvät lopulta hengissä. Menneiden juonenkäänteiden vuoksi ymmärrän ratkaisun laittaa mukaan muutama ylipitkä lörpöttelyjakso takautumineen, mutta lukijan kannalta olisi ollut parempi, jos asiat olisivat saaneet ratkaisunsa vähitellen toiminnan ohessa.

Käännöksen on tehnyt Ilkka Rekiaro, joka on ajan kuluessa vakiintunut suorastaan Kingin hovikääntäjäksi Suomessa. Työ on totutun hyvää, eikä valittamista ole. Lyöntivirheitä on joukossa silloin tällöin, mutta ei mitenkään häiritsevässä määrin.

Epätoivon kaupunki on vankkaa Kingiä, jonka lukemista voi suositella kirjailijan tarinoinnin ystäville. Sen sijaan mitenkään pakollista luettavaa tämä romaani ei ole Kingin tuotannossa.