Ensimmäinen Warhammer 40,000 -tarinani päättyy, kun Godblight saattaa Dark Imperium -trilogian loppuun
Haley, Guy, Dark Imperium: Godblight, s. 444, Black Library 2022
Pitkäikäiseen ja mittavaan Warhammer 40,000 -universumiin sijoittuvan Dark Imperium -trilogian kolmas osa Godblight julkaistiin alun perin 2021, ja tse luin vuoden 2022 painoksen. Kahta aiempaa osaa Dark Imperium ja Plague War muokattiin kirjan oman ilmoituksen mukaan sopimaan paremmin muihin Warhammer-maailman tapahtumiin. Kolmannelle osalle Godblight ei näin sitten enää kuitenkaan tehty.
Godblight on trilogiasta se selvästi suoraviivaisin osa. Palikat on asetettu paikoilleen, ja nyt vain sidotaan langat yhteen. Samalla saatellaan tarina loppuun, ja luodaan mahdollisuuksia jatkolle. Heti romaanin alussa viitataan sellaisiin tapahtumiin, joita ei ole käsitelty trilogiassa lainkaan. Olen tällaiseen tyyliin kuitenkin jo tottunut, joten turhautumisen sijasta viittaukset herättävät kiinnostuksen ottaa selvää asioista.
Kaksi aiemmassa kirjassa on mittavasti taisteltu, ja samalla asetettu pelikenttää valmiiksi sille suurelle loppuratkaisulle. Näin ollen erilaiset taistelukuvaukset ovat keskeisellä sijalla Godblightissa. Varsinkin suuren mittakaavan taisteluissa lukeminen muuttuu tylsäksi, koska erilaisia yksiköitä ei yleensä kuvailla tarkasti. Tämän vuoksi kuvaus muuttuu outojen sanojen luettelemiseksi. Onneksi ison linjan tapahtumista pysyy kaiken aikaa selvillä. Ehkä se onkin tärkeintä.
Taistelut muuttuvat onneksi mielenkiintoiseksi siinä vaiheessa, kun paneudutaan jo aiemmasta kahdesta kirjasta tuttujen henkilöhahmojen edesottamuksiin. Tällöin heidän kohtalonsa kiinnostaa, ja mikä parasta: kaikkien ponnistelut ovat osa sitä suurempaa tarinaa, joka kolmannen kirjan lopuksi saavuttaa varsin onnistuneen ratkaisunsa.
Henkilöhahmoja on ehtinyt kolmen kirjan kuluessa kertyä, ja odotettavasti kaikki heistä eivät selviä hengissä. Edelleen pahikset ovat pääsääntöisesti mielenkiintoisempia, sillä heidän – usein itsekkäät - syyt omalle toiminnalle ovat moninaisemmat verrattuna hyviksiin. Empire of Man taistelee olemassaolostaan ultramariinien primarchin eli Roboute Guillimanin johdolla, ja kaikki uhraukset tehdään Keisarin kunniaksi. Toki taistelu omasta olemassaolosta on mitä merkittävin kannustin ryhtyä toimimaan, mutta draamallisesti se on varsin yksioikoinen ja tylsä syy.
Kahdessa aiemmassa kirjassa Keisarin palvontaan ja hänen poikansa Guillimanin oletettuun jumalalliseen asemaan paneutuva uskonto on ollut mukana, mutta lähinnä siellä sivussa. Godblightissa uskonto ja sen ilmenemismuodot nousevat keskeiseen rooliin, mistä pidin suuresti. Militant apostolic Frater Mathieu löytää itsestään jotain, minkä ymmärtäminen perinteisin mekaanisin keinoin tuottaa suurta päänvaivaa jopa Guillimanille itselleen.
Uskonnon asemaan ja merkitykseen liittyy myös tieto, sen tallentaminen, saataville laittaminen ja tietysti myös pimittäminen. Historitor (eli siis historioitsija) Fabian Guelphrain on saanut tehtäväkseen tallentaa tapahtumia niin kuin ne oikeasti ovat menneet. Häntä ei kuitenkaan päästetä Imperiumin suuren kirjaston eli Library of Ptolemyn uumeniin tutkimaan. Tämä tietenkin herättää mitä suurimman innon selvittää, mistä moinen johtuu. Näin kirjailija Guy Haley muistuttaa jälleen kerran Warhammer 40,000 -maailman ominaispiirteestä eli ”epäluotettavasta kertojasta”. Ei ole lopullista totuutta eli niin sanottua kaanonia: on vain erilaisia historioitsijoita, jotka kirjoittavat omista näkökulmistaan. Asia ei muutu miksikään sillä, että Guilliman nimittää virallisen historioitsijan tapahtumia tallentamaan.
Aiempaan kahteen kirjaan verrattuna Godblightissa on miellyttävän paljon dialogia, ja yleensä juuri nämä keskustelut ovat sitä mielenkiintoisinta antia. Kirjailija on sisällyttänyt mukaan myös suoranaisia mietelauseita, joiden ääreen pysähtyy lukiessaan kuin itsestään. Tällaisia lausahduksia ovat esimerkiksi “politiikka ei puhu samaa kieltä kuin logiikka”, ”ei tarvitse olla jumala ollakseen yhtä vaikutusvaltainen” ja ”ajatukset johtavat tekoihin, on se sitten aikomuksena eli ei”.
Godblight saattaa ansiokkaasti loppuun hieman yli 1200-sivuisen kokonaisuuden. Läheskään kaikkia viittauksia ja nimityksiä en ymmärtänyt, mutta lukiessa ymmärrys lisääntyi, eivätkä tuntemattomat asiat häirinneet kokonaisuuden sisäistämistä. Sujuva englannin kielen osaaminen on kuitenkin ehdoton edellytys, ja lukiessa jo valmiiksi varsin mittava sanavarastoni laajeni entisestään. Joka tapauksessa Dark Imperium -trilogiasta oli hyvä aloittaa, sillä nyt koen saavuttaneeni jotain tärkeää: riittävän pohjan ymmärtää Warhammer 40,000 -maailmaa. Tästä on hyvä jatkaa.
“For the Emperor, for the Primarch, for the Ultramar!”
Aiemmat arvioni Warhammer 40,000 -kirjoista pääsee lukemaan seuraavasti:
3. Dark Imperium: Godblight
.JPG)
Comments
Post a Comment