Posts

Herra tekee ihmeitä ilman määrää, eli nuoruuden innolla tehty selvitys ihmeparantumiskertomuksista

Image
Klikkaa tästä työ auki PDF-tiedostona: Herra tekee ihmeitä ilman määrää? Olin helluntaiseurakunnan jäsen 1998-2005. Helluntaiherätyksessä varsin keskeisellä sijalla ovat niin sanotut ihmeet ja merkit, eli Raamatun sanoman koetaan toteutuvan myös nykyajassa erilaisin tunnusteoin. Yksi keskeisimpiä osoituksia Jumalan voimasta on uskonnollinen ihmeparantuminen, johon mallia toki haetaan vahvasti Uuden testamentin kuvauksista, ja varsinkin Jeesus Nasaretilaisen suorittamista ihmeistä. Vuonna 2002 fysiikkaa opiskeleva Vesa Maanselkä (1978-2014) sai vahvan kannustimen ryhtyä selvittelemään perinteisen tieteen keinoin nykyajan ihmeparantumiskertomuksia. Muutama vuosi myöhemmin tulin itse kemian opiskelijana mukaan kuvioihin vakuuttuneena siitä, että kyllähän me muutamat ihmeet löydämme. Projektista kasvoi lopulta kahden vuoden mittainen selvitystyö asiantuntija-avun kera. Työmme huomioitiin myös kristillisessä lehdistössä. Emme löytäneet selvästi todistettavissa olevaa ihmeparantumista, mu...

Kristinuskon rationaalisuus on muisto tärkeästä elämänvaiheesta

Image
 Klikkaa tästä työ auki PDF-tiedostona: Kristinuskon rationaalisuus . 2000-luvun alkupuolisko oli minulle tärkeää aikaa ennen kaikkea henkisen kasvun kannalta. Aloitin luonnontieteen opintoni Jyväskylän yliopistossa syksyllä 1999. Uusi vuosituhat alkoi poikkeuksellisissa merkeissä, sillä aloitin tammikuussa varusmiespalveluksen suorittamisen. Kun sitten aikanaan palasin takaisin yliopistoon, alkoi sellainen tiedon imeminen, ettei moista ole tapahtunut ennen tai jälkeen. En edes halua tietää, miten paljon vietin aikaa yliopiston eri kirjastoissa ja arkistoissa. Sen muistan, että luin tavallisesti kolmea kirjaa yhtä aikaa, ja tähän toki normaalit tenttikirjat vielä päälle. Olin liittynyt vuonna 1998 Tampereen helluntaiseurakuntaan, ja Jyväskylässä kävin aktiivisesti niin sanotuissa opiskelijailloissa paikallisessa seurakunnassa. Näitä iltamia pidettiin muistaakseni keskiviikkoisin, eli opiskelijoiden perinteisenä bilepäivänä. Tarkoituksena oli mitä ilmeisimmin tarjota vaihtoehto kris...

Kalle Päätalon elämäkerta on sivistävä lukukokemus, joskin murresanat tuottavat ajoittain ongelmia

Image
Ylönen, Ritva, Kalle Päätalo – kirjailijan elämä, s. 490, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2017 Kalle Päätalo (1919-2000) on minulle, tai siis oli ennen elämäkerran lukemista, varsin hämärä hahmo. Tunsin tarinat isoäidistäni, joka kantoi puolisolleen (eli isoisälleni) Päätalon kirjoja luettavaksi. Tiesin nimeltä 26-osaisen omaelämäkerrallisen Iijoki-sarjan. Tiesin Mika Waltarin (1908-1979) innoittaneen suuresti Päätaloa kirjailijaksi ryhtymisessä. Ja sen tiesin, ettei ”kukaan” enää lukenut Päätaloa. Viimeinen lause tuntuu pitävän paikkansa edelleen, sillä Päätalon tuotanto näyttää jääneen lähinnä vanhempieni ja isovanhempieni lukemistoksi, kun taas minun sukupolveni ei tunnu siihen juurikaan syventyneen. Ritva Ylösen kirjoittama elämäkerta etenee rauhallisella otteella alusta loppuun, ja aivan lopuksi varataan vielä tilaa Päätalon tuotannon vaikutuksien pohtimiselle. Ylönen luonnehtii Päätalon jokavuotista uutta kirjaa neljännesvuosisadan ajan pysyväksi ja turvalliseksi asiaksi aikan...

Stephen Kingin Epätoivon kaupunki on kuin keskelle autiomaata sijoittuva Manaaja

Image
King, Stephen, Epätoivon kaupunki, s. 617, Tammi 1996 Stephen Kingin Epätoivon kaupunki (Desperation) julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1996. Kirjailijan muu tuotanto huomioiden asetelma on hyvinkin perinteinen sikäli, että amerikkalaisessa pikkukaupungissa tapahtuu kauheita. Epätavallista on puolestaan se, että mukana on vahva uskonnollinen elementti. Itse luonnehtisin Epätoivon kaupunkia Kingin versioksi Manaajasta . Yhdysvaltain Nevadan autiomaassa ajavia ihmisiä pysäyttää paikallinen poliisi, ja raahaa heitä läheisen kaivoskaupungin eli Desperationin putkaan. Kyseisessä lainvalvojassa on jotain hyvin uhkaavaa. Ulospäin erottuvien terveysongelmien lisäksi hän on yli kaksimetrinen korsto, ja puhuu huomiota herättävän merkillisesti. Desperationin putkassa joukko satunnaisesti valikoituneita ihmisiä tutustuvat toisiinsa, ja pian tehdään päätös: täältä on paettava. Näin alkaa matka, jossa pakenemisen ja eloonjäämisen lisäksi selviää se, mikä kumma tätä kaupunkia oikein vaivaa. Stephen...

Miten syödä mahdollisimman halvasti, mutta samalla ravitsevasti?

Image
Olen pitänyt blogini kirjallisuuspainotteisena. Teen kuitenkin poikkeuksen, koska aihe on sekä kiinnostava että tärkeä. Olen koulutukseltani (myös) kokki, ja toisaalta elämässä voi tulla vastaan tilanteita, jolloin on säästettävä ruokakuluissa. Se ei lopulta ole kovinkaan vaikeaa, jos vain tietää, mitä tekee. Tavoitteenani on koota vinkkejä ja ohjeita siihen, miten voi syödä mahdollisimman halvasti, mutta samalla ravitsevasti. Toisin sanoen alla olevilla ohjeilla pitäisi olla mahdollista elää ihan tavallisen terveellisesti. Mitenkään kulinaristisia elämyksiä ei ole luvassa, mutta toisaalta puutostautejakaan ei pitäisi ilmetä. Asennemuutos Kaikki lähtee oman asenteen uudistamisesta. Ruoka on jatkossa nähtävä kokonaan toisin silmin. 1) Ruoka on polttoaine, ei nautintoaine 2) Kaikista raaka-aineista valitaan aina halvin vaihtoehto 3) Hienostelua ja koristelua ei ole 4) Hävikki minimiin eli kaikki valmistettu ruoka syödään 5) Ruoanlaittoon käytetään vähemmän rahaa, mutta vastaavasti enemmä...

Dyynin lapset on väärällään hovipolitiikkaa ja päänsisäisiä kamppailuja

Image
Herbert, Frank, Dyynin lapset, s. 586, WSOY 2023 Frank Herbertin (1920-1986) Dyyni julkaistiin alun perin englanniksi 1965, ja suomeksi kolmessa osassa ( Dyyni , Muad'Dib ja Profeetta ) vuosina 1982-1983. Nykyisin teos on onneksi saatavilla lähinnä yhtenä niteenä. Olen jo aiemmin ajatukseni Dyynistä kertonut . Kyseessä on hyvin tiivistetysti sanottuna tarina Paul Atreidesin noususta aavikkoplaneetta Arrakisin hallitsijaksi. Jatko-osa Dyynin messias julkaistiin englanniksi 1969, ja suomeksi vuonna 1987. Laitosta korjattiin 2023, ja juuri tämän korjatun version arvioin jo aiemmin . Mainitsin tuolloin odottavani innolla, että pääsen lukemaan sarjan seuraavaa osaa Dyynin lapset . Tämä kolmas kirja julkaistiin englanniksi 1976, ja suomennettuna vuonna 2023. On myönnettävä, että lukukokemus osoittautui pahaksi pettymykseksi. Dyynin lapset jatkaa siitä, mihin Dyynin messias lopetti. Ja kuten nimestä voi arvata, pääosassa ovat ennen kaikkea Paul Atreidesin lapset Leto ja Ghanima. Mukan...

Eikä yksikään pelastunut on taidokkaasti punottu murhamysteeri

Image
Christie, Agatha, Eikä yksikään pelastunut, s. 291, WSOY 2019 Agatha Christie (1890-1976) ehti kirjoittaa vinon pinon kirjoja, joista itse olen lukenut lähinnä Hercule Poirot -tarinoita. Britanniassa julkaistiin vuonna 1939 romaani Ten Little Niggers , joka sai Yhdysvalloissa nimen And Then There Were None . Yhdessä vaiheessa amerikkalaiset ovat lukeneet tarinaa myös nimellä Ten Little Indians . Romaanin nimi tulee Frank Greenin vuoden 1869 lorusta Ten Little Niggers, jonka viimeinen säe kuuluu juurikin ”and then there were none” . Suomessa romaani suomennettiin ensimmäisen kerran vuonna 1940 nimellä Eikä yksikään pelastunut , mutta samaa tarinaa on aikojen saatossa myyty myös nimellä Kymmenen pientä neekeripoikaa . Lukemani vuoden 2019 painos on nimeltään Eikä yksikään pelastunut, ja lorussa mainitaan ”kymmenen sotilaspoikaa”. Käännöksen on tehnyt Jaakko Kankaanpää . Romaanin nimen jäljittäminen niin englanniksi kuin suomeksi on melkein yhtä mielenkiintoista kuin se varsinainen tari...