Posts

Mutanttikilpikonnan tarina The Last Ronin jää mieleen

Image
Eastman, Kevin, Laird, Peter, Teenage Mutant Ninja Turtles: The Last Ronin, s. 224, Idea Design Works 2022 Vankkaa tekoa oleva aikuisille suunnattu sarjakuvaromaani The Last Ronin palautti mieleeni sen, miten vähän lopulta tunnenkaan sarjakuvien maailmaa. Muutamia harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta sarjakuvat jäivät sinne jonnekin lapsuuteen, vaikka taiteenlaji sinänsä on paljon muutakin kuin perheen pienimmille sopivia helppoja pikkutarinoita. The Last Ronin sijoittuu tulevaisuuteen, jossa Foot-klaania hallitsee Shredderin lapsenlapsi. Kyseinen joukkio pitää rautaisessa otteessaan suljettua kaupunkia, jossa ihmiset elävät useammassa kerroksessa heidän asemansa perusteella. Mutanttikilpikonnista kolme on kuollut, ja jäljellä on vain yksi. Hänelläkin on perheensä ja isäntänsä menettäneenä ronin-samuraina (tai tässä tapauksessa ninjana) vain yksi tehtävä jäljellä: tappaa Foot-klaanin johtaja, vaikka henki menisi. Teini-ikäinen jäljellä oleva kilpikonna ei ole ollut enää aikoihin. Jonk...

Näin amerikkalaisten kotkotukset muuttuvat ymmärrettävämmiksi

Image
Henriksson, Markku, Melkein valittu kansa – yhdysvaltalaiset ja heidän alueelliset kulttuurinsa, s. 268, Tammi 2022 Jokin aika sitten blogahdin Markku Henrikssonin melkein 1000-sivuisesta tietokirjasta Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia , joten oli luonnollista ottaa seuraavaksi käsittelyyn eräänlainen jatko-osa Melkein valittu kansa - yhdysvaltalaiset ja heidän alueelliset kulttuurinsa . Ja kuten edellisessäkin kirjassa, jo otsikointi summaa varsin hyvin sen, mistä on kysymys. Tai tässä tapauksessa kirjan nimi kertoo hyvin sen, miten yhdysvaltalaiset usein itsensä mieltävät osaksi muuta maailmaa. Yhdysvallat koostuu viidestäkymmenestä yhteen liittyneestä itsenäisestä valtiosta, mistä maan nimikin jo kertoo. Lisäksi alue on muodostunut pitkän ajan kuluessa monenlaisten ihmisryhmien vaikutuksesta, ja näin ollen maassa on paljon erilaisia kulttuurisia alueita ominaispiirteineen. Juuri näihin Henrikssonin kirja pureutuu. Lukeminen edellyttää varsin syvällistä kiinnostusta Yhdy...

Draculan tarina kerrotaan proosallisesti ontuen

Image
Hovi, Tuomas, Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula, s. 216, Suomalaisen kirjallisuuden seura 2015 Tuomas Hovin teos Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula tekee juuri sen minkä lupaa. Se kokoaa yhteen historiallisen Vlad Seivästäjän tarinan, ja tekee selkoa myös fiktiivisen vampyyrikreivi Draculan tarinasta aina vuodesta 1897 nykypäivään saakka. Erityisen selväksi tulee se, etteivät nämä kaksi tunnettua henkilöhahmoa liity toisiinsa mitenkään, vaikka ne onkin tavattu vampyyrifiktiossa toisiinsa rinnastaa. Kirja alkaa Vlad Seivästäjän (1431-1476) tarinalla niiltä osin kuin se voidaan päätellä eri lähteiden ja legendojen perusteella. Tämän jälkeen käsitellään kirjailija Bram Stokerin (1847-1912) romaania Dracula, jonka jälkeen siirrytään käsittelemään Draculan omaa elämää kautta populaarikulttuurin. Lopuksi kootaan joukko historiallisesta Vlad Seivästäjästä kertovia tarinoita eri lähteistä. Kuten luonnehdinnastani voi päätellä, on Hovin teos hieman rikkonaisesti koottu, ja li...

Yhdysvaltain historian kokoava Tähtilipun maa sisältää paljon tietoa, mutta ei erityisemmin säväytä

Image
Henriksson, Markku, Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia, s. 944, Tammi 2021 Markku Henrikssonin tiiliskivikirja Tähtilipun maa: Yhdysvaltain alueen historia on osuvasti nimetty, sillä juurikin ”jenkkien” historia käydään teoksessa läpi. Esihistoriasta aloitetaan, ja lopulta päästään vuoden 2020 loppuun. Leijonanosa sivuista käytetään aikajaksoon, joka alkaa 1700-luvun lopusta päättyen nykyaikaan. Hollywoodin elokuvia katsoneille ja ylipäänsä kotimaisia uutisia seuranneille lukukokemus on enemmänkin jo hankittujen tietojen syventämistä ja monipuolistamista eikä niinkään kokonaan uusien asioiden oppimista. Suomeen verrattuna esimerkiksi suhtautuminen rahaan, omaan ja kanssaihmisten rotuun uskonnosta puhumattakaan ovat kaikki asioita, jotka ovat Yhdysvalloissa selvästi korostuneempia. Ymmärrettävästi painopiste on ennen kaikkea Yhdysvaltain käymissä sodissa, ja loppua kohti myös presidentinvaaleissa. Kirjailija hahmottaa Yhdysvaltain historian varsin selvästi ennen kaikkea kunk...

Kokemuslukijat, uhka vai mahdollisuus?

Image
Kokemuslukijalla tarkoitetaan ulkopuolista toimijaa, joka lukee käsikirjoituksen antaen palautetta tekstin käsittelemistä teemoista. Kokemuslukijalla on nimensä mukaisesti joko kokemusta tai asiantuntemusta käsikirjoituksen aiheista. Kokemuslukijaksi ei kuitenkaan mielletä esimerkiksi astronomia kommentoimassa tähtitiedettä käsittelevää käsikirjoitusta, vaan kyse on tavallisesti tietynlaiseen vähemmistöön kuulumisesta esimerkiksi etnisen taustan, vakaumuksen tai jonkin muun erityispiirteen vuoksi. Kokemuslukijan ajatus on hyvä, jos tavoitteena on parantaa käsikirjoituksen todentuntuisuutta ja edustavuutta. Noin käytännössä kysymys on tekstin saattamisesta vallitsevan ajan ja yhteiskunnan normien mukaiseksi. Tämän lasken kuitenkin kuuluvaksi perinteisen taustatutkimuksen piiriin, joka kirjailijan on tehtävä joka tapauksessa. Rajanvedon ongelma Kokemuslukijoiden suurin ongelma liittyy rajanvetoon. Kenelle annetaan lupa päättää, kuka saa kirjoittaa mistä aiheesta ja milläkin tavalla? Tois...

Perinteinen kirja, e-kirja vai äänikirja?

Image
 Kirjallisuutta on nykyisin tarjolla peräti kolmessa eri muodossa, joista yksi on kuuntelemista eikä lukemista. Nämä ovat tietenkin se perinteinen painettu fyysinen kirja, sähköinen kirja eli e-kirja ja kolmantena kuunneltava äänikirja. Kaikilla on omat hyvät ja huonot puolensa. Fyysinen painettu kirja on kirjojen keräilijän ratkaisu. Vain fyysinen kirja on niin sanotusti oikeasti olemassa, eikä sen lukemiseen tarvita mitään ylimääräistä. Hyllyssäni on muutama 1920-luvulla painettu teos, ja voin koska tahansa ottaa ne käsiini ja ryhtyä lukemaan. Tarvitsen vain riittävästi valoa nähdäkseni tekstin, ja näin 100-vuotias teksti on sisäistettävissä. Akun loppuminen ei tahtia haittaa sähkökatkosta puhumattakaan. Huonoksi puoleksi voi laskea sen, että jos fyysisen kirjan johonkin unohtaa tai vesilätäkköön pudottaa, on ostettava uusi kappale sen sijaan, että vain lataisi palvelimelta uudemman kerran tiedoston. Ja jos johonkin matkustaa, ei matkatavaroihin mahdu kovinkaan suurta kirjastoa ...

Tarinan aloitus on tärkeä, mutta ei ehkä kuitenkaan se kaikkein tärkein

Image
 Olen jo pitkään ja monesta eri paikasta kuullut painotettavan sitä, kuinka tärkeää on saada kirjan aloitus vetäväksi ja onnistuneeksi. Olen samaa mieltä sikäli, että ensimmäisten sivujen tulee ehdottomasti kaapata lukijan huomio, tai muuten kirja uhkaa jäädä lukematta. Sen sijaan olen osittain eri mieltä siitä, että ensimmäiset 2-3 lausetta olisivat ensiarvoisen tärkeitä. Hieno juttu tietysti, jos ovat, mutta välttämätöntä se ei ole. En itse asiassa edes muista kovinkaan monen kirjan aloitusta, vaikka lukemieni kirjojen tarinoita noin yleisesti muistan paljonkin. Kolme aloitusta on jäänyt mieleen, kun oikein pinnistelin muistiani. ”Mustiin puettu mies pakeni autiomaan halki, ja revolverimies seurasi hänen jälkiään.” Näin alkaa Stephen Kingin moniosaisen romaanisarjan Musta torni ensimmäinen osa Revolverimies. Aloitus on täydellinen. Se tiivistää yhteen lauseeseen paljon tärkeää tietoa tulevasta. Ensin selviää tarinan pahis (”mustiin puettu mies”), sitten kerrotaan tapahtumapaikk...