Kirjain keskellä

  Waltari, Mika, Sinuhe egyptiläinen, s. 786, 56. painos, WSOY 2008 Mika Waltarin (1908-1979) Sinuhe egyptiläinen päätyi luettavakseni jouluna 1994. Löysin paikallisesta antikvariaatista ensimmäisen painoksen vuodelta 1945 hintaan 80 markkaa, mikä oli iso raha siinä iässä. Kyseinen kappale on edelleen hyllyssäni, mutta toista lukukertaa varten valitsin tuoreemman painoksen ihan muuten vain. Waltari kirjoitti Sinuhen kolmessa kuukaudessa ilman apumuistiinpanoja. Ajoittain tämä myös näkyy huomattavan pitkissä lauseissa ja ennen kaikkea mittavissa monologeissa. Tyyli matkii antiikin ajan tapaa kirjoittaa historiaa, ja jostain syystä tekstissä on omanlaisensa saarnaava nuotti. Tähän tottuminen vie aikansa, koska sellaista harvemmin tulee lukeneeksi. Asiasisältö osoittaa Waltarin huimaavan hyvän muistin, ja toisaalta kahden vuosikymmenen mittaisen Egyptiin kohdistuvan harrastuneisuuden tulokset. Niin hyvä kuin romaani onkin, olisi käsikirjoitusta voinut sieltä sun täältä hieman siisti...

Koivisto, Mauno, Venäjän idea, s. 316, Tammi 2022 Olen sitä sukupolvea, joka muistaa Mauno Koiviston (1923-2017) ennen kaikkea presidenttinä. Hänelle Venäjän tutkimus ja venäjän kielen opiskelu oli pitkäaikainen harrastus, joka alkoi jo 1950-luvulla. Tämän melkein 50 vuoden mittaisen harrastuneisuuden eräänlaiseksi päätteeksi julkaistiin vuonna 2001 tietokirja Venäjän idea , josta julkaistiin uusintapainos vuonna 2022. Tämä epäilemättä siksi, että Venäjän helmikuussa 2022 aloittama hyökkäyssota Ukrainassa on kasvattanut Venäjää kohtaan tunnettua kiinnostusta. Kuulun itsekin tähän joukkoon. Koivisto käy kirjassaan läpi Venäjän historian aloittaen sieltä 800-luvulta aina nykyaikaan saakka. Loppuluvuissa käydään läpi asioiden ”nykytilaa” 2000-luvun alussa ja pohditaan tulevaa. Varsinkin tulevaisuuden pohdinnat ovat pahasti vanhentuneet, sillä tuskin kukaan osasi ennakoida, miten nopeasti maailma kääntyisi päälaelleen helmikuun lopussa 2022. Nykylukijan kannalta kiinnostavaa on, että Koiv...

 Waltari, Mika, Aiotko kirjailijaksi? Tuttavallista keskustelua kaikesta siitä, mitä nuoren kirjailijan tulee tietää, s. 216, 2. painos, WSOY 1994 Mika Waltari (1908-1979) julkaisi vuonna 1935 eräänlaisena nopeana välityönä oppaan Aiotko kirjailijaksi? , jossa nimensä mukaisesti opastetaan kirjailijoiksi aikovia. Kirja sisältää niin vakavia varoituksia kuin hyödyllisiä ohjeitakin. Nykylukijalle teoksesta on hyötyä enää vain valikoiduin osin, sillä kustannusmaailma on muuttunut varsin perusteellisesti vajaassa 90 vuodessa. Kaikesta päätellen kirjailijan ammatti oli jo vuonna 1935 hyvinkin epävarma ja epäkiitollinen puhumattakaan siitä, ettei sellaiseksi tulla mitään selvää urapolkua pitkin. Tästä syystä Waltarin pieni teos puolustaa paikkaansa nykyäänkin. Suosittelen kuitenkin lukemaan teoksen ennen kaikkea alusta ja lopusta. Keskivaiheilla paneudutaan runon, novellin, romaanin, lehtikirjoittelun sun muun sen sellaisen syvimpään olemukseen unohtamatta kustannusalan vallitsevia korv...

  O’Barr, James, The Crow Special Edition, s. 272, Gallery 13 2017 Itse muistan The Crow ’n ennen kaikkea Bruce Leen (1940-1973) pojan Brandon Leen (1965-1993) tähdittämästä elokuvasta ja siitä, että kyseinen elokuva koitui Brandon Leen kuolemaksi. Ennenaikainen siirtyminen ajasta ikuisuuteen on muutenkin The Crow’n johtava teema. James O’Barr koki teini-ikäisenä hyvinkin suuren menetyksen, ja tunteitaan käsitelläkseen ryhtyi piirtämään ensimmäisiä The Crow -sivuja vuonna 1981. Julkaisu tapahtui 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun molemmin puolin. Ajankohdan vaikutus näkyy oikeastaan vain päähenkilön hiusmallissa. Kaikilta muilta osin sarjakuva on tarinansa yksinkertaisuudesta huolimatta niin vahvaa tunnelmointia, että oksat pois. Eric ja Shelly joutuvat raa’an murhan kohteiksi. Syystä tai toisesta Eric jää puhuvan variksen ansiosta elämän ja kuoleman väliin suremaan. Hän ei elä, mutta ei ole kuollutkaan. Kipua, surua ja kostonhimoa hän kuitenkin pystyy tuntemaan. On siis aika k...

  King, Stephen, Pimeä puoli, s. 476, 3. painos, Tammi 1997 Stephen Kingin Pimeä puoli  (The Dark Half) julkaistiin Yhdysvalloissa vuonna 1989. Hyvin harvoin tulee vastaan kirjaa, joka olisi nimeään myöten yhtä ennalta arvattava. Tarina todellakin kertoo päähenkilön pimeästä puolesta kirjaimellisesti. Alusta asti lukijalla on tunne siitä, mistä lopulta onkaan kyse, ja juuri niin sitten tapahtuukin. Lukukokemus on silti riittävän viihdyttävä kantaakseen loppuun saakka. Thad Beaumont on kirjailija ja yliopiston opettaja, joka on julkaissut romaaneja sekä omalla nimellään että salanimellä George Stark. On kuitenkin tullut aika lopettaa salailu, ja jatkaa kirjoittamista vain omalla nimellään Thad Beaumontina. Käykin niin, ettei kuopattu kirjailijaminä George Stark pysy kuopattuna, vaan nousee kirjaimellisesti haudastaan terrorisoimaan lähitienoota. Ja sitten tapahtumat etenevät juuri niin kuin niiden voisi olettaa etenevän. Tarinan olisi saanut kerrotuksi useamman sata sivua lyhy...

Bradbury, Ray, Fahrenheit 451, s. 223, Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2020 Amerikkalaisen Ray Bradburyn (1920-2012) vuonna 1953 julkaistu romaani Fahrenheit 451 viittaa siihen lämpötilaan, jossa painopaperi leimahtaa tuleen. Tarinassa maalataan futuristinen ydinsotaan ajautunut maailma, jossa ihmiset pidetään televisioviihteen avulla tylsämielisinä, ja kaikenlaisia syvällisempiä ajatuksia herättävä kirjallisuus on kielletty. Guy Montag on palomies, mutta tässä maailmassa palomiehet eivät sammuta tulipaloja, vaan sytyttävät niitä keskittyen lähinnä kirjojen ja niiden keräilijöiden polttamiseen. Tarina on lopulta hyvin yksinkertainen. Sen keskiössä on juurikin palomies Guy Montag, jolta Clarisse-niminen teinityttö kysyy eräänä päivänä kadulla ”oletko onnellinen?” Moinen jättää epäilyksen siemenen, ja lopulta Montag päätyy lukemaan kirjoja, jotka hänen olisi pitänyt polttaa. Ja kuten odottaa sopii, moisesta seuraa hankaluuksia. Koko kirja tapahtuu ehkä alle viikon mittaisen ajan kuluessa...

Usein kuulee sanottavan, että matka ideasta valmiiksi tuotteeksi on pitkä ja kivinen. Se pitää usein paikkansa. Alkuvuodesta 2020 koronavirus pysäytti suurin piirtein koko maailman. Tämä pakotti ihmiset hidastamaan, ja keksimään itselleen tekemistä kotosalla. Minulla tämä johti siihen havaintoon, ettei lännentarinoita eli ”länkkäreitä” ole Suomessa juuri saatavilla romaanimuodossa. Koko elämänsä villin lännen faniksi tunnustautunut isäni totesi, ettei muista lukeneensa koskaan länkkäriä romaanina, mutta katselleensa senkin edestä elokuvia ja sarjakuvia. Kun kerran länkkäreitä ei romaanina ole juuri julkaistu, miksi en kirjoittaisi sellaista itse? Oman lännentarinani runko syntyi yllättävänkin nopeasti ja kivuttomasti. Tiesin heti, miten tarina päättyy. Tämän jälkeen oli selvää, miten eepokseni alkaa. Loppuajan käytin siihen, miten pääsen alusta loppuun draamallisesti mielenkiintoisella tavalla. Henkilöhahmot sen sijaan elivät omaa elämäänsä koko prosessin ajan. Avainhenkilöt olivat läs...